keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Fanaattista yhden ihmisen seuraamista?

Erehtyin taas lukemaan erästä keskustelua (pitäisi vaan suosiolla pysyä pois tietyistä paikoista, vaikuttaisi kerran kuussa vierailutkin olevan liikaa oman mielenterveyden kannalta), jossa taas verrattiin Barbara Heidenreichin "oppien" seuraamista fanaattisuuteen yms ja puhuttiin "hänen opeistaan" tai "menetelmistään".

Valitettavasti valloillaan on paljon väärää tietoa liittyen eläinten koulutukseen, jota epähuomioissa tai tarkoituksenhakuisesti levitetään erinäisissä paikoissa. Tätä samaa retoriikkaa olen kuullut aikaisemminkin, mutta siitä ei näytä pääsevän eroon, vaikka asiaa selitettäisiinkin ihmisille.

Barbara itsessään on yksi hyvä ja kokenut eläitenkouluttaja ja hänen kirjoituksiin viitataan monesti, sillä hän on tuonut osaamistaan paljon lintupuolelle sekä käynyt Suomessa pitämässä seminaareja. Mutta en ole itse kertaakaan havainnut Barbaran itsensä väittävän, että kyseessä olisivat hänen menetelmät, vaan puhutaan huomattavasti laajemmin levinneestä ja paljon tutkitusta alueesta, jota käytännössä soveltavat kaikki maailman johtavat eläintenkouluttajat.

Itse asiassa myös Barbara sivustollaan sanoo seuraavaa:

"Good Bird Inc believes responsible teaching of animal training information requires that the teacher demonstrates a clear understanding of the science of Behavior Analysis and its appropriate use to influence behavior."

Eläinten oppimisen tutkimuksella on pitkä juuret, jotka ulottuvat aina 1900-luvun alkuun ja Pavlovin teoriaan klassisesta ehdollistumisesta. Välineellisen ehdollistumisen teorian isäksi luetaan Skinner, jonka 1938 julkaistu kirja "The Behavior of Organisms" esitteli tätä teoriaa. Tämän jälkeen molempia oppimisen alueita on tutkittu laajalti ja niiden on havaittu koskevan käytännössä kaikkia eläimiä.

Myös eri menetelmien vaikutusta eläinten hyvinvointiin on tutkittu laajalti. Esimerkiksi säännöllisen pakottamisen vaikutusta (joka linnuilla voisi tarkoittaa paniikissa vastaan pyristelevän linnun kiinnipitämistä kerta toisensa jälkeen valjaita yms. varten) kuvaa hyvin seuraava (nykystandardeilla varmasti epäeettinen) koe, joka kuvaa, miten eläin ei enää edes yritä paeta pelottavaa tilannetta:

In part one of Seligman and Steve Maier's experiment, three groups of dogs were placed in harnesses. Group One dogs were simply put in the harnesses for a period of time and later released. Groups Two and Three consisted of "yoked pairs." A dog in Group 2 would be intentionally subjected to pain by being given electric shocks, which the dog could end by pressing a lever. A Group 3 dog was wired in parallel with a Group 2 dog, receiving shocks of identical intensity and duration, but his lever didn't stop the electric shocks. To a dog in Group 3, it seemed that the shock ended at random, because it was his paired dog in Group 2 that was causing it to stop. For Group 3 dogs, the shock was apparently "inescapable." Group 1 and Group 2 dogs quickly recovered from the experience, but Group 3 dogs learned to be helpless, and exhibited symptoms similar to chronic clinical depression.

In part two of the Seligman and Maier experiment, these three groups of dogs were tested in a shuttle-box apparatus, in which the dogs could escape electric shocks by jumping over a low partition. For the most part, the Group 3 dogs, who had previously "learned" that nothing they did had any effect on the shocks, simply lay down passively and whined. Even though they could have easily escaped the shocks, the dogs didn't try.


(lähde: Wikipedia - Learned helplessness (suom. opittu avuttomuus))

Skinnerin oppeja käytäntöön alkoivat soveltamaan hänen oppilaansa Marian Breland (myöhemmin Bailey) sekä hänen aviomiehensä Keller Breland. Tämän lisäksi Bob Bailey tuli myöhemmin mukaan heidän yritykseensä. Tätä osaamista erityisesti koirapuolella on popularisoinut Karen Pryor, joka toi tätä varten termin naksutinkoulutus (joka jälleen perustuu jo Skinnerin löytämiin oppimisen periaatteisiin). Lintujen kanssa toimivista henkilöistä voidaan mainita mm. käytännössä lintuja kouluttava Steve Martin ja sovellettuja käyttäytymistieteitä (applied behavior sciences) lemmikkien kanssa toimimiseen tuonut Utahin yliopiston psykologian professori Susan Friedman.

Artikkelista "Animal Training: The Art of Science" löytyy Friedmanin ja Martinin mielenkiintoinen "vuoropuhelu" tieteen ja käytännön suhteesta eläintenkoulutuksessa.

Yllä oleva lista on vain murto-osa niistä kaikista ammattilaisista, jotka ympäri maailmaa soveltavat näitä välineellisen ja klassisen ehdollistumisen periaatteita toimiessaan eläinten kanssa. Suomessa lintutapahtumissakin on käynyt useita kertoja Eläinkoulutuskeskuksen Erkku Kottonen. Tämän lisäksi Tuire Kaimio on monien ihmisen tuntema ammatikseen eläimiä kouluttava henkilö, jolle tärkeintä (kuten kaikille muillekin edellä mainituille henkilöille) on eläinten hyvinvointi.

Itse useita kirjoja (populaari- ja ammattikirjallisuutta) sekä artikkeleita (mm. kaikki Friedmanin artikkelit) lukeneena, muutamia seminaareja käyneenä (2 Barbaran seminaaria sekä Bob Baileyn seminaari) sekä Susan Friedmanin kurssin käyneenä (joka on suunnattu ensisijaisesti ammatikseen eläinten kanssa toimiville) olen taas huomannut, että nämä kaikki muodostavat yhtenäisen loogisen kokonaisuuden, jonka pohjalta pystytään paremmin ennustamaan eläinten käyttäytymisen muuttumista oppimisen pohjalta sekä valitsemaan eettiset menetelmät pureutua esimerkiksi käyttäytymisongelmiin. Ja olen omaltakin osaltani havainnut niiden toimivan käytännössä omien ja monien muiden ihmisten lintujen kohdalla.

Eläinten kouluttamiseen liittyen voidaankin sanoa selvästi, että kyseessä ei ole kenenkään yhden ihmisen ajatukset, joita fanaattisesti seurattaisiin (ainakin kun puhutaan tietelliseen pohjaan oppinsa perustavista kouluttajista... oma lukunsa ovat sitten mm. erilaiset "-aseta laji tähän- kuiskaajat"). Kyseessä ovat lukemattomat kerrat tieteellisesti ja käytännössä todetut menetelmät ja periaatteet.

Jos joku haluaa syventää osaamistaan muista kuin Barbaran materiaaleista, ohessa muutamia suosituksia, joista lähteä liikkeelle:
  • Karen Pryor: Don't shoot the dog
  • Ken Ramirez: Animal Training: Successful Animal Management Through Positive Reinforcement
  • Susan Friedmanin artikkelit
  • Bob Baileyn seminaarin DVD-taltiointi

Omalta osaltani mm. kirjassani ja artikkeleissani pyrin tuomaan juuri edellä mainittujen ammattilaisten tietoa ja ymmärrystä suomenkielisille harrastajille. Tällöinkään kyseessä eivät missään nimessä ole ole omat menetelmäni (vaikka tietenkin olen soveltanut näitä menetelmiä käytäntöön mm. omien lintujeni kanssa), vaan maailman johtavien asiantuntijoiden tiedon ja kokemuksen välittäminen uusille ihmisille.

Edit: Lisätty kommentti ja lainaus opitusta avuttomuudesta.

Edit 2: Muistin myös, että olen jo aikaisemminkin kirjoittanut kolumnin fanaattisuuteen liittyen: "Intohimoa vai fanaattisuutta".

2 kommenttia:

  1. Valitettavan usein lemmikkitietoutta harrastavat leimaavat yksisilmäisesti nipun teorioita ja alan kehitystä yhden alalla toimivan nimiin. Liekö kyse tieteellisen tiedon metodien käytön puuttumisesta vai vain laiskuudesta. Usein olen huomannut monen harrastajan vaivautuvan etsimään omille havainnoilleen kritiikittömästi tueksi tutkimuksen tai teorian, niin että keskustelussa lintufoorumeilla jne. yhden tutkimuksen ja nimen heitto "pätevöittää" keskustelijan mielipiteen.
    En ole havainnut että tämän tyylinen keskustelu olisi eteenpäin vievää tai hedelmällistä, niinpä on hyvä että erittelet omissa teksteissäsi useampia, keskenään keskustelevia näkökantoja. Olen nauttinut paljon teksteistäsi, jatka hyvää työtä!
    Erityisen kiinnostunut olisin lukemaan ajatuksiasi lemmikkilintujen häiriökäyttäytymisestä, mitä se on, heijastaako ihmisten käsitys lemmikin kesyydestä näihin, onko lemmikinomistajilla pinttyneitä käsityksiä oikeasta ja huonosta käytöksestä ilman relevanttia tietoa lintujen luonnollisesta käyttäytymisestä? (esim. orsi-korkeus, korkeus-hierarkia-teoria)

    T: Roilintu

    VastaaPoista
  2. Roilintu: kiitos kommentista. Yksi ongelma tietenkin tässä keskustelussa on se, että asiantuntevien kouluttajien yms. erot näkemyksissä menevät niin syvälle aiheeseen, että siitä on vaikea saada mitään irti, ellei todella halua perehtyä teoriaan.

    Itse yritän tosiaan teksteissäni mahdollisimman laajasti (huomioiden tietenkin, että kyseessä ei ole tieteellinen julkaisu) käyttää lähteinä erityisesti tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvia lähteitä.

    Tässä tekstissä tosiaan halusin tuoda esille nipulla nimiä sitä, että kyseessä ei ole yhden ihmisen juttu, vaan suhteellisen laaja-alainen näkemys.

    Häiriökäyttäytymisestä olenkin tainnut kirjoitella aikaisemmin, esimerkiksi seuraavassa tekstissä: http://psittacines.blogspot.com/2010/10/kenen-ongelma-kayttaytymisongelma-on.html

    Mielestäni häiriökäyttäytymistä kuvaa parhaiten näkemys, että ne johtuvat linnun vankeudessa eläessään kohtaamista ylitsepääsemättömistä esteistä, jotka joskus esiintyvät ihmisen kannalta häiriöllisenä käyttäytymisen, joskus taas jäävät ihmiseltä huomaamatta, samalla kuitenkin heikentäen linnun hyvinvointia.

    Nuo erilaiset hierarkiathan ovat pinttyneet syvälle harrastajien käsityksiin ja niitä voi olla ajoittain suhteellisen vaikeaa muuttaa.

    VastaaPoista