Kami osaa olla tarvittaessa suhteellisen ärhäkkä lintu. Se käyttää nokkaansa herkästi, jos tulen sen tielle tai se luulee, että haluan jotain sen tärkeää resurssia. Tai oikeastaan käyttäisi, jos en ennakoisi tilanteita. Perinteisesti Kamia voisi pitää suhteellisen "kuumana" kultaposkena.
Ruokakipon vieressä ruokaa odottava amatsoni voi joskus olla ongelmallinen. Sopivana päivänä saattaisi tulla nokasta, jos yritän laittaa kippoa takaisin paikoilleen. Kami luonnollisesti puolustaa itselleen tärkeitä resursseja.
Jos tässä lähtisi kova kovaa vastaan, niin se loisi ongelmia. Suhde Kamiin muuttuisi huonommaksi. Kivan asian, jonka olkapäälle voi lentää istumaan, sijaan voisin olla useammin esimerkiksi kilpailija, jolta pitäisi puolustaa tärkeitä resursseja tai jota kannattaisi välttää, koska häviäisi nämä tilanteet.
Mutta "ongelmaan" (lainausmerkit, sillä itse en koe tätä edes ongelmana, vaan osana amatsonin luonnetta) on helppo ratkaisu: pyydän Kamin siirtymään toiselle orrelle ja vaihdan ruokakipot. Ei ylimääräistä kähinää tai ongelmia, Kami kun siirtyy sinne pyynnöstä. Loppupelissä Kamin kanssa ärhäkkyydestä huolimatta ei synny ongelmia, kun osaan suhtautua tilanteisiin sopivasti, hieman ennakoida ja opettaa tarvittavat asiat.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 7. elokuuta 2011
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Amatsonin kuvaus videolle - asiat voisi tehdä heti helpolla
Työstin eilen oheista tunnusta Kaijuleiden videoita varten ja tarvitsin tähän lyhen videopätkän linnusta orrella. Ja mielellään niin, että se lentäisi pois siitä. Tavoite ei siis ollut varsinaisesti kouluttaa uutta asiaa, vaan saada linnusta tietynlainen video.
Kami sopi oikeastaan hyvin, sillä se ei yleensä viihdy pitkiä aikoija uusissa paikoissa ja lähtee herkästi lentämään. Ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että Kami ei suostunut pysymään paikoillaan edes muutamaa sekuntia.
Viritin orren suhteellisen matalalle (johtuen pitkälti siitä, että tarvitsin tälle tietyn paikan) valkoisen seinän eteen. Sitten lähdin liikkeelle väärin: toin Kamin orren eteen, pyysin sitä astumaan tuolle uudelle orrelle ja palkitsin. Mutta koska Kami ei tykkää viettää aikaa täysin vierailla orsilla, vaan vaatii aikaa totutella, se lähti heti lentämään pois päästyään orrelle. Ja tuli hetken päästä taas takaisin kyttäämään uutta kierrosta.
Kun jokin ei toimi, pitää muuttaa sitä, mitä tekee. Ratkaisu tosin oli niin yksinkertainen, että olisi pitänyt tajuta heti alusta eikä hätiköidä turhaan.
Sen sijaan, että pyysin Kamia astumaan orrelle sain sen seuraamaan kohdetta ja palkitsin hiljalleen orren lähestymisestä, orrelle astumisesta sekä siinä olemisesta. Annoin Kamille pari kertaa pähkinän palasen peräkkäin sen ollessa orrella ja se jäi odottamaan lisää. Kun pähkinää ei kuulunut, se lensi noin 10 sekunnin jälkeen pois.
Näin tarvittava video oli valmis: lintu istuu hetken orrella ja lentää pois.
Kami sopi oikeastaan hyvin, sillä se ei yleensä viihdy pitkiä aikoija uusissa paikoissa ja lähtee herkästi lentämään. Ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että Kami ei suostunut pysymään paikoillaan edes muutamaa sekuntia.
Viritin orren suhteellisen matalalle (johtuen pitkälti siitä, että tarvitsin tälle tietyn paikan) valkoisen seinän eteen. Sitten lähdin liikkeelle väärin: toin Kamin orren eteen, pyysin sitä astumaan tuolle uudelle orrelle ja palkitsin. Mutta koska Kami ei tykkää viettää aikaa täysin vierailla orsilla, vaan vaatii aikaa totutella, se lähti heti lentämään pois päästyään orrelle. Ja tuli hetken päästä taas takaisin kyttäämään uutta kierrosta.
Kun jokin ei toimi, pitää muuttaa sitä, mitä tekee. Ratkaisu tosin oli niin yksinkertainen, että olisi pitänyt tajuta heti alusta eikä hätiköidä turhaan.
Sen sijaan, että pyysin Kamia astumaan orrelle sain sen seuraamaan kohdetta ja palkitsin hiljalleen orren lähestymisestä, orrelle astumisesta sekä siinä olemisesta. Annoin Kamille pari kertaa pähkinän palasen peräkkäin sen ollessa orrella ja se jäi odottamaan lisää. Kun pähkinää ei kuulunut, se lensi noin 10 sekunnin jälkeen pois.
Näin tarvittava video oli valmis: lintu istuu hetken orrella ja lentää pois.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Maalaisjärki jälleen
Vielä koiriin liittyviä linkkejä, mutta jälleen niin yleismaailmallista tekstiä. Eläinkoulutuskeskuksen koulutussuunnittelijalta mielenkiintoinen teksti: "Maalaisjärki nostaa näppylöitä". Ei tuohon voi oikein muuta sanoa, kuin aamen.
Itse puhun mielelläni "maalaisjärkikortista", joka lyödään pöytään, kun omaa kantaa ei enää pystytä perustelemaan tieteen ja konkreettisten selitysten pohjalta.
Loppupelissähän tässä ei kyseessä ole kuin yksilön omasta näkemyksestä, jolle annetaan glorifioitu leima. Olemmehan kuitenkin oppineet pienestä pitäen, että maalaisjärkeä tulee käyttää. Mielipide ei olekaan enää yksilön oma mielipide, vaan jotain paljon hienompaa, maalaisjärkeä.
Ohessa myös oma aikaisempi aiheeseen liittyvä kolumni: Maalaisjärjen mysteeri.
Tekstin voisi lopettaa hyvin lainaukseen Susan Friedmanin tekstin väliotsikosta:
"Common sense or nonsense?"
Itse puhun mielelläni "maalaisjärkikortista", joka lyödään pöytään, kun omaa kantaa ei enää pystytä perustelemaan tieteen ja konkreettisten selitysten pohjalta.
Loppupelissähän tässä ei kyseessä ole kuin yksilön omasta näkemyksestä, jolle annetaan glorifioitu leima. Olemmehan kuitenkin oppineet pienestä pitäen, että maalaisjärkeä tulee käyttää. Mielipide ei olekaan enää yksilön oma mielipide, vaan jotain paljon hienompaa, maalaisjärkeä.
Ohessa myös oma aikaisempi aiheeseen liittyvä kolumni: Maalaisjärjen mysteeri.
Tekstin voisi lopettaa hyvin lainaukseen Susan Friedmanin tekstin väliotsikosta:
"Common sense or nonsense?"
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Video: Effective Dog Training - Ian Dunbar
Stand-up komediaa käyttäytymistieteilijöille?
Koirista puhutaan, mutta mikä tahansa eläin toimii samalla periaatteella. Mielenkiintoinen lyhyt video, voisi moni varmasti oppia jotain.
Koirista puhutaan, mutta mikä tahansa eläin toimii samalla periaatteella. Mielenkiintoinen lyhyt video, voisi moni varmasti oppia jotain.
perjantai 17. joulukuuta 2010
Miksi pyrin välttämään tungettelevia menetelmiä papukaijojen kanssa
Eräästä keskustelusta tuli mieleen se, että en ole tainnut koskaan kovin selkeästi perustella sitä, miksi puolustan positiivisen vahvistamisen käyttöä muiden koulutusmenetelmien ylitse niin innokkaasti. Kyseessä ei ole pelkästään se, että Friedman tai Heidenreich olisivat niin sanoneet (vaikka tällaisten ammattilaisten perustelluilla näkemyksillä onkin suuri merkitys). Taustalla on kuitenkin muitakin asioita. Tämä voi tietenkin aiheuttaa ihmettelyä, jos omistaja omasta mielestään pärjää lintujensa kanssa hyvin.
Itse näen papukaijan ensisijaisesti villieläimenä, joka on tempastu omasta asuinympäristöstään elämään olohuoneisiimme. Ympäristö, joka on täysin erilainen kuin se, johon laji on evoluution kautta kehittynyt. Papukaija voi olla emojen ruokkima tai käsinruokittu, se voi elää yksin tai parvessa, tai se voi pelätä ihmistä tai pitää sen seurasta, mutta kyseessä on silti villieläin.
Kotimme on loppupelissä äärimmäisen rajoittunut ympäristö papukaijalle, ja vaikka yritämmekin parhaamme, tuskin pystymme antamaan sille yhtä paljon mahdollisuuksia käyttää niitä taitoja ja ominaisuuksia, joita se luonnossa tarvitsee mm. ravinnon hankkimiseen. Joillain linnuilla on tällaisia mahdollisuuksia enemmän, kun joillain taas vähemmän.
Toisaalta kotonammekin riittää linnuille pelättäviä tai vältettäviä asioita (sillä erolla luontoon, ettei niitä pysty pakenemaan kovin kauaksi). Voi olla, että omistaja huomaamattaan tai vahingossa säikäyttää linnun (esim. kolistelemalla riittävän kovaa) tai voi olla, että käsinruokittukin lintu pelkää vieraita. Stressin lähteitä on paljon muitakin, kuten käsinruokitulle yksin vietetty aika (ainakin jos tämä on riittävän pitkä). Ehkä se joskus tottuu tähän, ehkä ei (mahdoton sanoa.. joku alkaa pahimmassa tapauksessa nyppimään ja huutamaan, joistain merkkejä ei näe ainakaan ulos), mutta tilanne on hyvin erilainen, kuin luonnossa.
Näiden pohjalta monesti herää kysymys itsellekin, että voiko tuollaiselle linnulle edes tarjota miten hyvät olot kotioloissa.
Ikäviä ja pelottavia tilanteita kuitenkin tulee säännöllisesti vastaan. Tästä syystä en itse halua omalla toiminnallani lisätä niitä, vaan pyrin valitsemaan menetelmät, jotka tarjoavat linnulle mahdollisimman usein hyviä kokemuksia sekä mahdollisuuksia tehdä valintoja. Molemmat ovat asioita, joiden lisääminen lisää myös linnun hyvinvointia.
Koska en pysty katsomaan lintujeni pään sisälle, pyrin valitsemaan käyttämäni menetelmät sen pohjalta, että niillä saadaan vaadittu lopputulos aikaan linnun kannalta mahdollisimman hyvin menetelmin. En itse ainakaan näe mitään keinoa oikeasti ymmärtää, voivatko lintuni hyvin, joten pyrin edistämään sitä niissä tilanteissa, joissa tiedän jonkin asian tätä edistävän (oli kyseessä sitten koulutus, virikkeellistäminen, ruokavalio jne). Omakin osaamiseni on rajoitettu, mutta pyrin edes opettelemaan jatkuvasti uutta ja soveltamaan sitä käytäntöön.
Toisaalta haluan myös opettaa ihmisille tämän pohjalta ns. "parhaita toimintatapoja". En pysty sanomaan, miten linnun hyvinvointiin vaikuttaa esim. hieman tungettelevien menetelmien säännöllinen (vaikka harvinainen) käyttö, mutta haluan valita menetelmät, joiden tiedetään edistävän hyvinvointia.
Joskus ongelmat eivät ainakaan näy ulospäin, kun taas toisella linnulla samat menetelmät tekevät siitä aggressiivisen ja herkästi ihmistä purevan. Ongelma on monesti siinä, ettei näitä ongelmia voi ennustaa ennakkoon. Käytännössä löytyy paljon lintuja, jotka ovat muuttuneet aggressiiviseksi samoista menetelmistä, mitä jotkin yksilöt ovat ainakin sietäneet. Mieluiten lähden siis liikkeelle turvallisimmista menetelmistä.
Mutta summatakseni edelliset asiat:
En tällä halua kuitenkaan väittää, että samat asiat eivät toimisi muiden eläinten, esim. ei-domestikoituneiden, kanssa. En vain halua ottaa niihin kantaa, sillä itselläni ei ole kokemusta niistä.
Itse näen papukaijan ensisijaisesti villieläimenä, joka on tempastu omasta asuinympäristöstään elämään olohuoneisiimme. Ympäristö, joka on täysin erilainen kuin se, johon laji on evoluution kautta kehittynyt. Papukaija voi olla emojen ruokkima tai käsinruokittu, se voi elää yksin tai parvessa, tai se voi pelätä ihmistä tai pitää sen seurasta, mutta kyseessä on silti villieläin.
Kotimme on loppupelissä äärimmäisen rajoittunut ympäristö papukaijalle, ja vaikka yritämmekin parhaamme, tuskin pystymme antamaan sille yhtä paljon mahdollisuuksia käyttää niitä taitoja ja ominaisuuksia, joita se luonnossa tarvitsee mm. ravinnon hankkimiseen. Joillain linnuilla on tällaisia mahdollisuuksia enemmän, kun joillain taas vähemmän.
Toisaalta kotonammekin riittää linnuille pelättäviä tai vältettäviä asioita (sillä erolla luontoon, ettei niitä pysty pakenemaan kovin kauaksi). Voi olla, että omistaja huomaamattaan tai vahingossa säikäyttää linnun (esim. kolistelemalla riittävän kovaa) tai voi olla, että käsinruokittukin lintu pelkää vieraita. Stressin lähteitä on paljon muitakin, kuten käsinruokitulle yksin vietetty aika (ainakin jos tämä on riittävän pitkä). Ehkä se joskus tottuu tähän, ehkä ei (mahdoton sanoa.. joku alkaa pahimmassa tapauksessa nyppimään ja huutamaan, joistain merkkejä ei näe ainakaan ulos), mutta tilanne on hyvin erilainen, kuin luonnossa.
Näiden pohjalta monesti herää kysymys itsellekin, että voiko tuollaiselle linnulle edes tarjota miten hyvät olot kotioloissa.
Ikäviä ja pelottavia tilanteita kuitenkin tulee säännöllisesti vastaan. Tästä syystä en itse halua omalla toiminnallani lisätä niitä, vaan pyrin valitsemaan menetelmät, jotka tarjoavat linnulle mahdollisimman usein hyviä kokemuksia sekä mahdollisuuksia tehdä valintoja. Molemmat ovat asioita, joiden lisääminen lisää myös linnun hyvinvointia.
Koska en pysty katsomaan lintujeni pään sisälle, pyrin valitsemaan käyttämäni menetelmät sen pohjalta, että niillä saadaan vaadittu lopputulos aikaan linnun kannalta mahdollisimman hyvin menetelmin. En itse ainakaan näe mitään keinoa oikeasti ymmärtää, voivatko lintuni hyvin, joten pyrin edistämään sitä niissä tilanteissa, joissa tiedän jonkin asian tätä edistävän (oli kyseessä sitten koulutus, virikkeellistäminen, ruokavalio jne). Omakin osaamiseni on rajoitettu, mutta pyrin edes opettelemaan jatkuvasti uutta ja soveltamaan sitä käytäntöön.
Toisaalta haluan myös opettaa ihmisille tämän pohjalta ns. "parhaita toimintatapoja". En pysty sanomaan, miten linnun hyvinvointiin vaikuttaa esim. hieman tungettelevien menetelmien säännöllinen (vaikka harvinainen) käyttö, mutta haluan valita menetelmät, joiden tiedetään edistävän hyvinvointia.
Joskus ongelmat eivät ainakaan näy ulospäin, kun taas toisella linnulla samat menetelmät tekevät siitä aggressiivisen ja herkästi ihmistä purevan. Ongelma on monesti siinä, ettei näitä ongelmia voi ennustaa ennakkoon. Käytännössä löytyy paljon lintuja, jotka ovat muuttuneet aggressiiviseksi samoista menetelmistä, mitä jotkin yksilöt ovat ainakin sietäneet. Mieluiten lähden siis liikkeelle turvallisimmista menetelmistä.
Mutta summatakseni edelliset asiat:
- Haluan tarjoita linnulleni mahdollisimman paljon sen hyvinvointia edistäviä kokemuksia äärimmäisen rajoittuneessa ympäristössä.
- En tiedä, miten hyvin lintuni voi, joten pyrin (mahdollisuuksien ja osaamiseni mukaan) tarjoamaan sille mahdollisimman hyvän ympäristön elää lintuna.
- Haluan opettaa ihmisille turvallisimpia toimintatapoja, jottei ongelmien ilmeneminen olisi tuurista kiinni.
En tällä halua kuitenkaan väittää, että samat asiat eivät toimisi muiden eläinten, esim. ei-domestikoituneiden, kanssa. En vain halua ottaa niihin kantaa, sillä itselläni ei ole kokemusta niistä.
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Fanaattista yhden ihmisen seuraamista?
Erehtyin taas lukemaan erästä keskustelua (pitäisi vaan suosiolla pysyä pois tietyistä paikoista, vaikuttaisi kerran kuussa vierailutkin olevan liikaa oman mielenterveyden kannalta), jossa taas verrattiin Barbara Heidenreichin "oppien" seuraamista fanaattisuuteen yms ja puhuttiin "hänen opeistaan" tai "menetelmistään".
Valitettavasti valloillaan on paljon väärää tietoa liittyen eläinten koulutukseen, jota epähuomioissa tai tarkoituksenhakuisesti levitetään erinäisissä paikoissa. Tätä samaa retoriikkaa olen kuullut aikaisemminkin, mutta siitä ei näytä pääsevän eroon, vaikka asiaa selitettäisiinkin ihmisille.
Barbara itsessään on yksi hyvä ja kokenut eläitenkouluttaja ja hänen kirjoituksiin viitataan monesti, sillä hän on tuonut osaamistaan paljon lintupuolelle sekä käynyt Suomessa pitämässä seminaareja. Mutta en ole itse kertaakaan havainnut Barbaran itsensä väittävän, että kyseessä olisivat hänen menetelmät, vaan puhutaan huomattavasti laajemmin levinneestä ja paljon tutkitusta alueesta, jota käytännössä soveltavat kaikki maailman johtavat eläintenkouluttajat.
Itse asiassa myös Barbara sivustollaan sanoo seuraavaa:
"Good Bird Inc believes responsible teaching of animal training information requires that the teacher demonstrates a clear understanding of the science of Behavior Analysis and its appropriate use to influence behavior."
Eläinten oppimisen tutkimuksella on pitkä juuret, jotka ulottuvat aina 1900-luvun alkuun ja Pavlovin teoriaan klassisesta ehdollistumisesta. Välineellisen ehdollistumisen teorian isäksi luetaan Skinner, jonka 1938 julkaistu kirja "The Behavior of Organisms" esitteli tätä teoriaa. Tämän jälkeen molempia oppimisen alueita on tutkittu laajalti ja niiden on havaittu koskevan käytännössä kaikkia eläimiä.
Myös eri menetelmien vaikutusta eläinten hyvinvointiin on tutkittu laajalti. Esimerkiksi säännöllisen pakottamisen vaikutusta (joka linnuilla voisi tarkoittaa paniikissa vastaan pyristelevän linnun kiinnipitämistä kerta toisensa jälkeen valjaita yms. varten) kuvaa hyvin seuraava (nykystandardeilla varmasti epäeettinen) koe, joka kuvaa, miten eläin ei enää edes yritä paeta pelottavaa tilannetta:
In part one of Seligman and Steve Maier's experiment, three groups of dogs were placed in harnesses. Group One dogs were simply put in the harnesses for a period of time and later released. Groups Two and Three consisted of "yoked pairs." A dog in Group 2 would be intentionally subjected to pain by being given electric shocks, which the dog could end by pressing a lever. A Group 3 dog was wired in parallel with a Group 2 dog, receiving shocks of identical intensity and duration, but his lever didn't stop the electric shocks. To a dog in Group 3, it seemed that the shock ended at random, because it was his paired dog in Group 2 that was causing it to stop. For Group 3 dogs, the shock was apparently "inescapable." Group 1 and Group 2 dogs quickly recovered from the experience, but Group 3 dogs learned to be helpless, and exhibited symptoms similar to chronic clinical depression.
In part two of the Seligman and Maier experiment, these three groups of dogs were tested in a shuttle-box apparatus, in which the dogs could escape electric shocks by jumping over a low partition. For the most part, the Group 3 dogs, who had previously "learned" that nothing they did had any effect on the shocks, simply lay down passively and whined. Even though they could have easily escaped the shocks, the dogs didn't try.
(lähde: Wikipedia - Learned helplessness (suom. opittu avuttomuus))
Skinnerin oppeja käytäntöön alkoivat soveltamaan hänen oppilaansa Marian Breland (myöhemmin Bailey) sekä hänen aviomiehensä Keller Breland. Tämän lisäksi Bob Bailey tuli myöhemmin mukaan heidän yritykseensä. Tätä osaamista erityisesti koirapuolella on popularisoinut Karen Pryor, joka toi tätä varten termin naksutinkoulutus (joka jälleen perustuu jo Skinnerin löytämiin oppimisen periaatteisiin). Lintujen kanssa toimivista henkilöistä voidaan mainita mm. käytännössä lintuja kouluttava Steve Martin ja sovellettuja käyttäytymistieteitä (applied behavior sciences) lemmikkien kanssa toimimiseen tuonut Utahin yliopiston psykologian professori Susan Friedman.
Artikkelista "Animal Training: The Art of Science" löytyy Friedmanin ja Martinin mielenkiintoinen "vuoropuhelu" tieteen ja käytännön suhteesta eläintenkoulutuksessa.
Yllä oleva lista on vain murto-osa niistä kaikista ammattilaisista, jotka ympäri maailmaa soveltavat näitä välineellisen ja klassisen ehdollistumisen periaatteita toimiessaan eläinten kanssa. Suomessa lintutapahtumissakin on käynyt useita kertoja Eläinkoulutuskeskuksen Erkku Kottonen. Tämän lisäksi Tuire Kaimio on monien ihmisen tuntema ammatikseen eläimiä kouluttava henkilö, jolle tärkeintä (kuten kaikille muillekin edellä mainituille henkilöille) on eläinten hyvinvointi.
Itse useita kirjoja (populaari- ja ammattikirjallisuutta) sekä artikkeleita (mm. kaikki Friedmanin artikkelit) lukeneena, muutamia seminaareja käyneenä (2 Barbaran seminaaria sekä Bob Baileyn seminaari) sekä Susan Friedmanin kurssin käyneenä (joka on suunnattu ensisijaisesti ammatikseen eläinten kanssa toimiville) olen taas huomannut, että nämä kaikki muodostavat yhtenäisen loogisen kokonaisuuden, jonka pohjalta pystytään paremmin ennustamaan eläinten käyttäytymisen muuttumista oppimisen pohjalta sekä valitsemaan eettiset menetelmät pureutua esimerkiksi käyttäytymisongelmiin. Ja olen omaltakin osaltani havainnut niiden toimivan käytännössä omien ja monien muiden ihmisten lintujen kohdalla.
Eläinten kouluttamiseen liittyen voidaankin sanoa selvästi, että kyseessä ei ole kenenkään yhden ihmisen ajatukset, joita fanaattisesti seurattaisiin (ainakin kun puhutaan tietelliseen pohjaan oppinsa perustavista kouluttajista... oma lukunsa ovat sitten mm. erilaiset "-aseta laji tähän- kuiskaajat"). Kyseessä ovat lukemattomat kerrat tieteellisesti ja käytännössä todetut menetelmät ja periaatteet.
Jos joku haluaa syventää osaamistaan muista kuin Barbaran materiaaleista, ohessa muutamia suosituksia, joista lähteä liikkeelle:
Omalta osaltani mm. kirjassani ja artikkeleissani pyrin tuomaan juuri edellä mainittujen ammattilaisten tietoa ja ymmärrystä suomenkielisille harrastajille. Tällöinkään kyseessä eivät missään nimessä ole ole omat menetelmäni (vaikka tietenkin olen soveltanut näitä menetelmiä käytäntöön mm. omien lintujeni kanssa), vaan maailman johtavien asiantuntijoiden tiedon ja kokemuksen välittäminen uusille ihmisille.
Edit: Lisätty kommentti ja lainaus opitusta avuttomuudesta.
Edit 2: Muistin myös, että olen jo aikaisemminkin kirjoittanut kolumnin fanaattisuuteen liittyen: "Intohimoa vai fanaattisuutta".
Valitettavasti valloillaan on paljon väärää tietoa liittyen eläinten koulutukseen, jota epähuomioissa tai tarkoituksenhakuisesti levitetään erinäisissä paikoissa. Tätä samaa retoriikkaa olen kuullut aikaisemminkin, mutta siitä ei näytä pääsevän eroon, vaikka asiaa selitettäisiinkin ihmisille.
Barbara itsessään on yksi hyvä ja kokenut eläitenkouluttaja ja hänen kirjoituksiin viitataan monesti, sillä hän on tuonut osaamistaan paljon lintupuolelle sekä käynyt Suomessa pitämässä seminaareja. Mutta en ole itse kertaakaan havainnut Barbaran itsensä väittävän, että kyseessä olisivat hänen menetelmät, vaan puhutaan huomattavasti laajemmin levinneestä ja paljon tutkitusta alueesta, jota käytännössä soveltavat kaikki maailman johtavat eläintenkouluttajat.
Itse asiassa myös Barbara sivustollaan sanoo seuraavaa:
"Good Bird Inc believes responsible teaching of animal training information requires that the teacher demonstrates a clear understanding of the science of Behavior Analysis and its appropriate use to influence behavior."
Eläinten oppimisen tutkimuksella on pitkä juuret, jotka ulottuvat aina 1900-luvun alkuun ja Pavlovin teoriaan klassisesta ehdollistumisesta. Välineellisen ehdollistumisen teorian isäksi luetaan Skinner, jonka 1938 julkaistu kirja "The Behavior of Organisms" esitteli tätä teoriaa. Tämän jälkeen molempia oppimisen alueita on tutkittu laajalti ja niiden on havaittu koskevan käytännössä kaikkia eläimiä.
Myös eri menetelmien vaikutusta eläinten hyvinvointiin on tutkittu laajalti. Esimerkiksi säännöllisen pakottamisen vaikutusta (joka linnuilla voisi tarkoittaa paniikissa vastaan pyristelevän linnun kiinnipitämistä kerta toisensa jälkeen valjaita yms. varten) kuvaa hyvin seuraava (nykystandardeilla varmasti epäeettinen) koe, joka kuvaa, miten eläin ei enää edes yritä paeta pelottavaa tilannetta:
In part one of Seligman and Steve Maier's experiment, three groups of dogs were placed in harnesses. Group One dogs were simply put in the harnesses for a period of time and later released. Groups Two and Three consisted of "yoked pairs." A dog in Group 2 would be intentionally subjected to pain by being given electric shocks, which the dog could end by pressing a lever. A Group 3 dog was wired in parallel with a Group 2 dog, receiving shocks of identical intensity and duration, but his lever didn't stop the electric shocks. To a dog in Group 3, it seemed that the shock ended at random, because it was his paired dog in Group 2 that was causing it to stop. For Group 3 dogs, the shock was apparently "inescapable." Group 1 and Group 2 dogs quickly recovered from the experience, but Group 3 dogs learned to be helpless, and exhibited symptoms similar to chronic clinical depression.
In part two of the Seligman and Maier experiment, these three groups of dogs were tested in a shuttle-box apparatus, in which the dogs could escape electric shocks by jumping over a low partition. For the most part, the Group 3 dogs, who had previously "learned" that nothing they did had any effect on the shocks, simply lay down passively and whined. Even though they could have easily escaped the shocks, the dogs didn't try.
(lähde: Wikipedia - Learned helplessness (suom. opittu avuttomuus))
Skinnerin oppeja käytäntöön alkoivat soveltamaan hänen oppilaansa Marian Breland (myöhemmin Bailey) sekä hänen aviomiehensä Keller Breland. Tämän lisäksi Bob Bailey tuli myöhemmin mukaan heidän yritykseensä. Tätä osaamista erityisesti koirapuolella on popularisoinut Karen Pryor, joka toi tätä varten termin naksutinkoulutus (joka jälleen perustuu jo Skinnerin löytämiin oppimisen periaatteisiin). Lintujen kanssa toimivista henkilöistä voidaan mainita mm. käytännössä lintuja kouluttava Steve Martin ja sovellettuja käyttäytymistieteitä (applied behavior sciences) lemmikkien kanssa toimimiseen tuonut Utahin yliopiston psykologian professori Susan Friedman.
Artikkelista "Animal Training: The Art of Science" löytyy Friedmanin ja Martinin mielenkiintoinen "vuoropuhelu" tieteen ja käytännön suhteesta eläintenkoulutuksessa.
Yllä oleva lista on vain murto-osa niistä kaikista ammattilaisista, jotka ympäri maailmaa soveltavat näitä välineellisen ja klassisen ehdollistumisen periaatteita toimiessaan eläinten kanssa. Suomessa lintutapahtumissakin on käynyt useita kertoja Eläinkoulutuskeskuksen Erkku Kottonen. Tämän lisäksi Tuire Kaimio on monien ihmisen tuntema ammatikseen eläimiä kouluttava henkilö, jolle tärkeintä (kuten kaikille muillekin edellä mainituille henkilöille) on eläinten hyvinvointi.
Itse useita kirjoja (populaari- ja ammattikirjallisuutta) sekä artikkeleita (mm. kaikki Friedmanin artikkelit) lukeneena, muutamia seminaareja käyneenä (2 Barbaran seminaaria sekä Bob Baileyn seminaari) sekä Susan Friedmanin kurssin käyneenä (joka on suunnattu ensisijaisesti ammatikseen eläinten kanssa toimiville) olen taas huomannut, että nämä kaikki muodostavat yhtenäisen loogisen kokonaisuuden, jonka pohjalta pystytään paremmin ennustamaan eläinten käyttäytymisen muuttumista oppimisen pohjalta sekä valitsemaan eettiset menetelmät pureutua esimerkiksi käyttäytymisongelmiin. Ja olen omaltakin osaltani havainnut niiden toimivan käytännössä omien ja monien muiden ihmisten lintujen kohdalla.
Eläinten kouluttamiseen liittyen voidaankin sanoa selvästi, että kyseessä ei ole kenenkään yhden ihmisen ajatukset, joita fanaattisesti seurattaisiin (ainakin kun puhutaan tietelliseen pohjaan oppinsa perustavista kouluttajista... oma lukunsa ovat sitten mm. erilaiset "-aseta laji tähän- kuiskaajat"). Kyseessä ovat lukemattomat kerrat tieteellisesti ja käytännössä todetut menetelmät ja periaatteet.
Jos joku haluaa syventää osaamistaan muista kuin Barbaran materiaaleista, ohessa muutamia suosituksia, joista lähteä liikkeelle:
- Karen Pryor: Don't shoot the dog
- Ken Ramirez: Animal Training: Successful Animal Management Through Positive Reinforcement
- Susan Friedmanin artikkelit
- Bob Baileyn seminaarin DVD-taltiointi
Omalta osaltani mm. kirjassani ja artikkeleissani pyrin tuomaan juuri edellä mainittujen ammattilaisten tietoa ja ymmärrystä suomenkielisille harrastajille. Tällöinkään kyseessä eivät missään nimessä ole ole omat menetelmäni (vaikka tietenkin olen soveltanut näitä menetelmiä käytäntöön mm. omien lintujeni kanssa), vaan maailman johtavien asiantuntijoiden tiedon ja kokemuksen välittäminen uusille ihmisille.
Edit: Lisätty kommentti ja lainaus opitusta avuttomuudesta.
Edit 2: Muistin myös, että olen jo aikaisemminkin kirjoittanut kolumnin fanaattisuuteen liittyen: "Intohimoa vai fanaattisuutta".
torstai 28. lokakuuta 2010
"Päätti laittaa koiransa kuriin"
Mm. Aamulehden sivuilla on viimepäivinä varmasti monia lemmikkiharrastajia puhuttanut uutinen miehestä, joka roikotti koiraa parvekkeelta tuntikausia. En nyt tässä tarkastele asiaa oikeudellisesta näkökulmasta, vaan koulutuksellisesta.
Yksi uutisen kohta herättää ajatuksia: "...mies oli kertomansa mukaan päättänyt laittaa koiran kuriin."
Tuo kommentti kuvastaa valitettavasti paljon sitä, miten pieni ymmärrys joillain ihmisillä on eri koulutusmenetelmien käytöstä ja miten eläimiä inhimillistetään liian usein. Oli sitten kyse koirista tai papukaijoista.
Kulttuurillisesta näkökulmasta on tietenkin ihmeteltävä, miksi palkitsemisen käyttö eläinten koulutuksessa kyseenalaistetaan monien toimesta (eläin ei tee mitään ilman herkkuja, se lellitään pilalle yms argumentit), mutta samat ihmiset pitävät rangaistuksen käyttöä itsestäänselvyytenä. Vaikka juuri rangaistuksella on useita tieteellisestikin todistettuja haittavaikutuksia.
Vaikka ei edes keskusteltaisi rangaistuksen käytön (puhutaan siis positiivisesta rankaisusta, eli vältettävän ärsykkeen lisäämisestä) eettisestä näkökulmasta yleisellä tasolla, niin rangaistusta käyttävät ihmiset eivät monesti ymmärrä, miten rangaistuksella voisi edes saada muutosta eläimen käyttäytymiseen. Näin eläimeltä viedään ne viimeisetkin mahdollisuudet oppia tilanteesta jotain ja "rangaistuksesta" tulee eläimen kannalta vain satunnaista ihmisen suorittamaa väkivaltaa.
Usein rangaistus on liian satunnaista eikä sitä käytetä riittävän johdonmukaisesti. Myös ajoitus on usein pielessä: ihminen palaa huoneeseen ja huomaa, miten lemmikki on tehnyt tuhojaan ihmisen ollessa pois. Eläimelle ei siis jää edes mahdollisuutta oppia tilanteesta ja välttää rankaisu tulevaisuudessa! Ja sitten ihmetellään, miten eläimen saisi lopettamaan jonkin kielletyn asian tekemisen.
Rankaisua käytettäessä voidaan ajatella, että eläin "ansaitsi" sen kohtalon, koska oli "ilkeä" tai "tuhma". Mitä vaatisi saada ihmiset tajuamaan, ettei eläin voi olla näitä? Se elää ympäristössään parhaansa mukaan ymmärtämättä ihmisen moraalikäsityksiä. Näin rankaisusta tulee vain satunnainen kosto, joka ehkä parantaa ihmisen oloa ikävässä tilanteessa. Eläin ei käsitä sitä kurinpidollisena toimena.
Toisaalta monesti rangaistus vain keskeyttää sen, mitä eläin on tekemässä (kuten lintu, joka syö kasveja) ja parin päivän päästä lintu on uudelleen tekemässä "pahojaan". Tällöin siis rangaistus ei vähennä toimintaa eikä siitä taaskaan ole mitään hyötyä.
Mutta edelleenkin, varsinkin puhuttaessa papukaijoista (en lähde koirien kouluttamiseen ottamaan kantaa sen enempää tässä, koska en sellaisia omista), rankaisu harvoin on tarpeen, vaan ongelmiin voidaan puuttua paremmillakin menetelmillä ilman, että ihminen esittäytyy pelottavana asiana. Ongelmakäyttäytymiseen puuttumiseksi voidaan valita eläimen hyvinvoinnin kannalta paras menetelmä.
Käyttäytymisongelmia ei muutenkaan ratkota vain "laittamalla eläin kuriin". Eettinen ja eläimen hyvinvoinnin huomioiva ongelmanratkaisu pohjautuu yleensä ongelmakäyttäytymistä (joka monesti on ongelma lähinnä ihmisen näkökulmasta ja on eläimeltä täysin odotettavaa toimintaa tilanteessa) ylläpitävien asioiden sekä mahdollisten edeltäjien selvittämiseen. Tämän jälkeen poistetaan ongelmakäyttäytymistä vahvistavat tekijät, suunnitellaan tarvittaessa uudelleen ympäristö ja edeltäjät sekä opetetaan eläimelle, miten sen tilanteessa kuuluisi toimia.
Aiheeseen liittyy esimerkiksi artikkelini "Tarvitseeko lemmikkipapukaijalle opettaa ei?".
Yksi uutisen kohta herättää ajatuksia: "...mies oli kertomansa mukaan päättänyt laittaa koiran kuriin."
Tuo kommentti kuvastaa valitettavasti paljon sitä, miten pieni ymmärrys joillain ihmisillä on eri koulutusmenetelmien käytöstä ja miten eläimiä inhimillistetään liian usein. Oli sitten kyse koirista tai papukaijoista.
Kulttuurillisesta näkökulmasta on tietenkin ihmeteltävä, miksi palkitsemisen käyttö eläinten koulutuksessa kyseenalaistetaan monien toimesta (eläin ei tee mitään ilman herkkuja, se lellitään pilalle yms argumentit), mutta samat ihmiset pitävät rangaistuksen käyttöä itsestäänselvyytenä. Vaikka juuri rangaistuksella on useita tieteellisestikin todistettuja haittavaikutuksia.
Vaikka ei edes keskusteltaisi rangaistuksen käytön (puhutaan siis positiivisesta rankaisusta, eli vältettävän ärsykkeen lisäämisestä) eettisestä näkökulmasta yleisellä tasolla, niin rangaistusta käyttävät ihmiset eivät monesti ymmärrä, miten rangaistuksella voisi edes saada muutosta eläimen käyttäytymiseen. Näin eläimeltä viedään ne viimeisetkin mahdollisuudet oppia tilanteesta jotain ja "rangaistuksesta" tulee eläimen kannalta vain satunnaista ihmisen suorittamaa väkivaltaa.
Usein rangaistus on liian satunnaista eikä sitä käytetä riittävän johdonmukaisesti. Myös ajoitus on usein pielessä: ihminen palaa huoneeseen ja huomaa, miten lemmikki on tehnyt tuhojaan ihmisen ollessa pois. Eläimelle ei siis jää edes mahdollisuutta oppia tilanteesta ja välttää rankaisu tulevaisuudessa! Ja sitten ihmetellään, miten eläimen saisi lopettamaan jonkin kielletyn asian tekemisen.
Rankaisua käytettäessä voidaan ajatella, että eläin "ansaitsi" sen kohtalon, koska oli "ilkeä" tai "tuhma". Mitä vaatisi saada ihmiset tajuamaan, ettei eläin voi olla näitä? Se elää ympäristössään parhaansa mukaan ymmärtämättä ihmisen moraalikäsityksiä. Näin rankaisusta tulee vain satunnainen kosto, joka ehkä parantaa ihmisen oloa ikävässä tilanteessa. Eläin ei käsitä sitä kurinpidollisena toimena.
Toisaalta monesti rangaistus vain keskeyttää sen, mitä eläin on tekemässä (kuten lintu, joka syö kasveja) ja parin päivän päästä lintu on uudelleen tekemässä "pahojaan". Tällöin siis rangaistus ei vähennä toimintaa eikä siitä taaskaan ole mitään hyötyä.
Mutta edelleenkin, varsinkin puhuttaessa papukaijoista (en lähde koirien kouluttamiseen ottamaan kantaa sen enempää tässä, koska en sellaisia omista), rankaisu harvoin on tarpeen, vaan ongelmiin voidaan puuttua paremmillakin menetelmillä ilman, että ihminen esittäytyy pelottavana asiana. Ongelmakäyttäytymiseen puuttumiseksi voidaan valita eläimen hyvinvoinnin kannalta paras menetelmä.
Käyttäytymisongelmia ei muutenkaan ratkota vain "laittamalla eläin kuriin". Eettinen ja eläimen hyvinvoinnin huomioiva ongelmanratkaisu pohjautuu yleensä ongelmakäyttäytymistä (joka monesti on ongelma lähinnä ihmisen näkökulmasta ja on eläimeltä täysin odotettavaa toimintaa tilanteessa) ylläpitävien asioiden sekä mahdollisten edeltäjien selvittämiseen. Tämän jälkeen poistetaan ongelmakäyttäytymistä vahvistavat tekijät, suunnitellaan tarvittaessa uudelleen ympäristö ja edeltäjät sekä opetetaan eläimelle, miten sen tilanteessa kuuluisi toimia.
Aiheeseen liittyy esimerkiksi artikkelini "Tarvitseeko lemmikkipapukaijalle opettaa ei?".
lauantai 16. lokakuuta 2010
Toiminnan epäsäännöllinen vahvistaminen
Tarvitseeko lintua herkuttaa joka kerta, kun sen pyytää kädelle? Ei, tätä varten toiminnan vahvistamisesta voidaan tehdä hieman satunnaisempaa, sekä ajoituksen että vahvisteiden kohdalla.
Aiheeseen liittyen silmiini sattui mielenkiintoinen uutinen:
Pulut pelaavat kuin ihmiset
Koulutuksellisesta näkökulmasta kannattaa tietenkin huomioida, että ennen siirtymistä tällaiseen vahvistamiseen opetettava asia pitäisi olla opetettu riittävälle tasolle.
Aiheeseen liittyen silmiini sattui mielenkiintoinen uutinen:
Pulut pelaavat kuin ihmiset
Koulutuksellisesta näkökulmasta kannattaa tietenkin huomioida, että ennen siirtymistä tällaiseen vahvistamiseen opetettava asia pitäisi olla opetettu riittävälle tasolle.
tiistai 14. syyskuuta 2010
Vastaehdollistaminen toimii joskus hyvinkin tehokkaasti
Vastaehdollistaminen tarkoittaa jonkin epämiellyttävän ärsykkeen yhdistämistä miellyttävään ärsykkeeseen samalla niin, ettei pelkoreaktiota tai vastaavaa koskaan synny. Näin eläin saadaan totutettua pelkkää poisherkistämistä nopeammin johonkin epämiellyttävään.
Päätin alkaa opettamaan Kamille sitä, että se antaisi minun rapsutella (hyödyllinen asia mm. jos haluaa totuttaa sitä muunlaiseenkin käsittelyyn ja esim. valjaisiin). Haastetta riittää, sillä pelkkä sormen vieminen nokan eteen aiheutti pään vetämisen taakse ja ininää (jolla Kami ilmoittaa, että asia ei ole kiva).
Pienin askelein: sormi nokan lähelle => vahvista, hipaise nokkaa => vahvista, kosketa nokkaa enemmän => vahvista, silitä nokkaa => vahvista.
Pelkästään yhdessä noin vartin harjoittelusessiossa sain sen jo totutettua nokan kevyeen silittämiseen. Tästä on hyvä jatkaa kohti rapsuttelua.
Päätin alkaa opettamaan Kamille sitä, että se antaisi minun rapsutella (hyödyllinen asia mm. jos haluaa totuttaa sitä muunlaiseenkin käsittelyyn ja esim. valjaisiin). Haastetta riittää, sillä pelkkä sormen vieminen nokan eteen aiheutti pään vetämisen taakse ja ininää (jolla Kami ilmoittaa, että asia ei ole kiva).
Pienin askelein: sormi nokan lähelle => vahvista, hipaise nokkaa => vahvista, kosketa nokkaa enemmän => vahvista, silitä nokkaa => vahvista.
Pelkästään yhdessä noin vartin harjoittelusessiossa sain sen jo totutettua nokan kevyeen silittämiseen. Tästä on hyvä jatkaa kohti rapsuttelua.
sunnuntai 12. syyskuuta 2010
Ei-käsiteltävä papukaija häkkiin tarvittaessa
Yksi ongelma ei-käsiteltävän papukaijan kanssa on se, ettei sitä uskalla päästää vapaaksi ellei tietä, että riittää aikaa siihen, jotta se menisi itse takaisin häkkiin.
Itse en kuitenkaan yritä laittaa edes Kamia (joka siis on näistä kultaposkiamatsoneista se käsiteltävä) koskaan häkkii itse, vaan pyydän sen sinne: kosketan ortta, sanon "häkkiin" ja se yleensä lentää kiipeilypuustakin häkin päälle ja kiipeää sisään kovalla kiireellä.
Samaa olen opettanut Kallelle ja edistystä on jo tapahtunut. Alkuun se meni häkkiin herkkupalan perässä, jos näki sen kipossa. Mutta ongelma oli se, että Kami syöksyi usein myös hakemaan tätä herkkua, joten olisi suotavaa, että sekin menisi häkkiin pyynnöstä. Muuten piti aina keksiä Kamille jotain muuta tekemistä täksi aikaa.
Nyt on Kallen kanssa jo päästy herkun pudottamisesta kippoon eroon. Äskettäin teimme yhden harjoituskierroksen ja riitti, että vilautti herkkupalaa häkin pinnojen kohdalla. Tästä houkuttelustakin pääsee eroon pienellä harjoittelulla.
Harjoitukseen voisi sisältyä esimerkiksi seuraavat askeleet:
Itse en kuitenkaan yritä laittaa edes Kamia (joka siis on näistä kultaposkiamatsoneista se käsiteltävä) koskaan häkkii itse, vaan pyydän sen sinne: kosketan ortta, sanon "häkkiin" ja se yleensä lentää kiipeilypuustakin häkin päälle ja kiipeää sisään kovalla kiireellä.
Samaa olen opettanut Kallelle ja edistystä on jo tapahtunut. Alkuun se meni häkkiin herkkupalan perässä, jos näki sen kipossa. Mutta ongelma oli se, että Kami syöksyi usein myös hakemaan tätä herkkua, joten olisi suotavaa, että sekin menisi häkkiin pyynnöstä. Muuten piti aina keksiä Kamille jotain muuta tekemistä täksi aikaa.
Nyt on Kallen kanssa jo päästy herkun pudottamisesta kippoon eroon. Äskettäin teimme yhden harjoituskierroksen ja riitti, että vilautti herkkupalaa häkin pinnojen kohdalla. Tästä houkuttelustakin pääsee eroon pienellä harjoittelulla.
Harjoitukseen voisi sisältyä esimerkiksi seuraavat askeleet:
- Kohde tai herkku häkin pinnojen sisällä => lintu kiipeää hakemaan sen
- Lisää vihje (esim. taputa tiettyä ortta häkin sisällä ja sano "häkki")
- Ala häivyttämään kohdetta tai herkkua
- Harjoittele säännöllisesti, jotta saat suoritusvarmuutta
sunnuntai 29. elokuuta 2010
Matkahäkkiin meneminen vieraassa paikassa & papukaijaseminaari
Seminaarissa päästin kultaposkiamatsoni Kamin ulos häkistä ja tällä kertaa se olikin hieman menemään takaisin matkahäkkiin. Se kyllä meni muutaman yrityksen jälkeen, mutta muutama syy rutiinin rikkoutumiselle:
Ongelma ratkesi seuraavalla tavalla:
Pinosin vessapaperirullia (niitä nyt sattui olemaan lähellä) riittävän korkeaksi alustaksi ja helpotin häkkiin astumista laittamalla orren aivan sen eteen. Tämän jälkeen vaadittiinkin vain harjoittelua (alkaen rauhallisempana hetkenä ja siinä samalla melu sitten voimistui ihmisten tullessa lounaalta). Ajan kanssa homma alkoi toimimaan:
Yhteensä toistoja (joiden jälkeen Kami pääsi ulos häkistä) otettiin viikonlopunkin aikana useita kymmeniä.
Kaiken hälinen keskellä kaikki linnut eivät halua innokkaasti palata häkkiin, joten vaaditaan hieman luovia keinoja, kuten Milla seuraavassa kuvassa demonstroi:
Lintua tuotiin herkkujen avulla hiljalleen lähemmäksi häkkiä, josta oli otettu pohja pois, jotta käsi saatiin häkin sisälle ja lintua palkittua hiljalleen siitä, että se oppi pieniä askeleita kohti häkkiä.
Enemmän kuvia seminaarista löytyy täältä.
Ja ehdittiin Kamin kanssa harjoitella vielä vilkuttamistakin:
- Harjoiteltu pääasiallisesti kotona, joten uusi paikka ja paljon häiriöitä häiritsi asiaa (eli kannattaa yrittää saada paljon toistoja eri ympäristöissä)
- Ennen kaikkea jätin matkahäkin pöydälle, joka oli aivan liian matala; jännittävä ympäristö, joten korkeampi paikka olisi turvallisempi
Ongelma ratkesi seuraavalla tavalla:
Pinosin vessapaperirullia (niitä nyt sattui olemaan lähellä) riittävän korkeaksi alustaksi ja helpotin häkkiin astumista laittamalla orren aivan sen eteen. Tämän jälkeen vaadittiinkin vain harjoittelua (alkaen rauhallisempana hetkenä ja siinä samalla melu sitten voimistui ihmisten tullessa lounaalta). Ajan kanssa homma alkoi toimimaan:
Yhteensä toistoja (joiden jälkeen Kami pääsi ulos häkistä) otettiin viikonlopunkin aikana useita kymmeniä.
Kaiken hälinen keskellä kaikki linnut eivät halua innokkaasti palata häkkiin, joten vaaditaan hieman luovia keinoja, kuten Milla seuraavassa kuvassa demonstroi:
Lintua tuotiin herkkujen avulla hiljalleen lähemmäksi häkkiä, josta oli otettu pohja pois, jotta käsi saatiin häkin sisälle ja lintua palkittua hiljalleen siitä, että se oppi pieniä askeleita kohti häkkiä.
Enemmän kuvia seminaarista löytyy täältä.
Ja ehdittiin Kamin kanssa harjoitella vielä vilkuttamistakin:
perjantai 27. elokuuta 2010
Päivän sana: rutiinit
Hetki sitten lähdettiin Kamin kanssa kohti Barbaran seminaaria Lahteen. Matkahäkkiin saamista varten varattiin reilusti aikaa varmuudenvuoksi (lähdön hässäkkä voi aina hämmentää). Päädyimme lähtemään tuntia aikaisemmalla junalla, sillä turha näitä on kopeissa istuttaa pitkään.
Riittävä määrä toistoja tekee matkakoppiin menosta rutiinin. Ja kun siellä oloa harjoitellaan, ei koppi ole paha asia. Ja ennakkoon harjoiteltiin lähtöasetelmaa: Kalle jää häkkiin ja Kami matkakoppiin. Varsinkin tällaiset yllättävät asetelmat voivat hämmentää ensimmäisillä kerroilla.
Näin matkahäkkiin meno sujui ilman ihmettelyä. Nyt kopissa istuu hieman hämmentyneen oloinen, mutta silti suhteellisen rentoutunut amatsoni.
Riittävä määrä toistoja tekee matkakoppiin menosta rutiinin. Ja kun siellä oloa harjoitellaan, ei koppi ole paha asia. Ja ennakkoon harjoiteltiin lähtöasetelmaa: Kalle jää häkkiin ja Kami matkakoppiin. Varsinkin tällaiset yllättävät asetelmat voivat hämmentää ensimmäisillä kerroilla.
Näin matkahäkkiin meno sujui ilman ihmettelyä. Nyt kopissa istuu hieman hämmentyneen oloinen, mutta silti suhteellisen rentoutunut amatsoni.
tiistai 24. elokuuta 2010
Mitä eläinlääkärin pitää tietää papukaijojen käyttäytymisestä?
Joskus tulee vastaan juttuja, jotka saavat vain pudistelemaan päätään, kuten tänään Kaijuleiden foorumilla oheisessa topicissa.
Linnun omistaja itse on fiksu ihminen, mutta tilanteessa hämmentää eläinlääkäri, jonka kanssa hän on keskustellut amatsoninsa käyttäytymisestä. Tämä kyseinen eläinlääkäri oli sitä mieltä, että lintu pitää itseään "tasavertaisena" ja tämän takia käyttäyty "ylimielisesti"... ja vielä kuulemma tavalliseen tapaansa (kuka huomaa lievää inhimillistämistä?).
Tämän eläinlääkärin mielestä papukaijan pitäisi käyttäytyä passiivisesti ja alistua, kun sitä pidetään selällään sekä astua kädelle, vaikka ei haluaisi. Eli hyvin käyttäytyvä lemmikkipapukaija on alistettu stressille opittuun avuttomuuteen asti? Papukaija on tietenkin mahdollista opettaa olemaan pyyhkeessä nätisti käyttäen positiivista vahvistamista, mutta tällöin tuskin puhuttaisiin samalla ylimielisyydestä.
Loppupelissä papukaijalla ei ole mitään syytä olla selällään, jos sitä ei ole siihen nätisti opetettu ja näin annettu syytä. Se on monelle erittäin ahdistava tilanne ja on täysin tavallista käyttäytymistä, että papukaija pyrkii tilanteessa puolustautumaan (tällöin tietenkin lintua joutuu pitämään kiinni eläinlääkärillä). Olisikin huolestuttava merkki, jos lintu lannistettaisiin tällaisessa tilanteessa passiiviseksi.
Kunnioitan kyllä valtavasti eläinlääkäreiden tekemää työtä. He ovat lähtökohtaisesti eläinten fyysisen hyvinvoinnin ammattilaisia ja mielestäni tämä riittääkin: he osaavat parantaa sairauksia ja loukkaantumisia, heidän ei tarvitse välttämättä osata puuttua käyttäytymisongelmiin. Mutta jos he eivät ole perehtyneet näiden lajien käyttäytymiseen, olisi paras tiedostaa tämä eikä yrittää neuvoa. Uskon ja toivon, että suurin osa lintuja hoitavista eläinlääkäreistä kyllä ymmärtää, mitä tietävät ja mitä eivät. Mutta tämä henkilö ei ihan ollut ajan tasalla.
Eräs eläinlääkäri, kenen kanssa juttelin, puhui siitä, että heillä ei edes koulutukseen kuulu mitään kunnollista koulutusta käyttäytymisestä tai oppimisesta, sillä aika ei yksinkertaisesti riitä.
Olen jutellut eläinkaupassa töissä olevien ihmisten kanssa, jotka sanovat, että heille tulee paljon asiakkaita, joiden mielestä eläinkaupan työntekijän pitäisi tietää kaikki kaikista eläimistä. Voin vaan kuvitella, että miten paljon ihmiset luottavat sitten eläinlääkäriin. Onkin pelottavaa ajatella, että miten monelle ihmiselle on neuvottu ja mitä.
Lintujen käsittelyyn ja aiheeseen liittyen linkitin jo keskusteluunkin seuraavan erinomaisen artikkelin: Vaihtoehtoja papukaijan murtamiselle. Nimi kertoo jo hyvin, mistä on kyse.
Linnun omistaja itse on fiksu ihminen, mutta tilanteessa hämmentää eläinlääkäri, jonka kanssa hän on keskustellut amatsoninsa käyttäytymisestä. Tämä kyseinen eläinlääkäri oli sitä mieltä, että lintu pitää itseään "tasavertaisena" ja tämän takia käyttäyty "ylimielisesti"... ja vielä kuulemma tavalliseen tapaansa (kuka huomaa lievää inhimillistämistä?).
Tämän eläinlääkärin mielestä papukaijan pitäisi käyttäytyä passiivisesti ja alistua, kun sitä pidetään selällään sekä astua kädelle, vaikka ei haluaisi. Eli hyvin käyttäytyvä lemmikkipapukaija on alistettu stressille opittuun avuttomuuteen asti? Papukaija on tietenkin mahdollista opettaa olemaan pyyhkeessä nätisti käyttäen positiivista vahvistamista, mutta tällöin tuskin puhuttaisiin samalla ylimielisyydestä.
Loppupelissä papukaijalla ei ole mitään syytä olla selällään, jos sitä ei ole siihen nätisti opetettu ja näin annettu syytä. Se on monelle erittäin ahdistava tilanne ja on täysin tavallista käyttäytymistä, että papukaija pyrkii tilanteessa puolustautumaan (tällöin tietenkin lintua joutuu pitämään kiinni eläinlääkärillä). Olisikin huolestuttava merkki, jos lintu lannistettaisiin tällaisessa tilanteessa passiiviseksi.
Kunnioitan kyllä valtavasti eläinlääkäreiden tekemää työtä. He ovat lähtökohtaisesti eläinten fyysisen hyvinvoinnin ammattilaisia ja mielestäni tämä riittääkin: he osaavat parantaa sairauksia ja loukkaantumisia, heidän ei tarvitse välttämättä osata puuttua käyttäytymisongelmiin. Mutta jos he eivät ole perehtyneet näiden lajien käyttäytymiseen, olisi paras tiedostaa tämä eikä yrittää neuvoa. Uskon ja toivon, että suurin osa lintuja hoitavista eläinlääkäreistä kyllä ymmärtää, mitä tietävät ja mitä eivät. Mutta tämä henkilö ei ihan ollut ajan tasalla.
Eräs eläinlääkäri, kenen kanssa juttelin, puhui siitä, että heillä ei edes koulutukseen kuulu mitään kunnollista koulutusta käyttäytymisestä tai oppimisesta, sillä aika ei yksinkertaisesti riitä.
Olen jutellut eläinkaupassa töissä olevien ihmisten kanssa, jotka sanovat, että heille tulee paljon asiakkaita, joiden mielestä eläinkaupan työntekijän pitäisi tietää kaikki kaikista eläimistä. Voin vaan kuvitella, että miten paljon ihmiset luottavat sitten eläinlääkäriin. Onkin pelottavaa ajatella, että miten monelle ihmiselle on neuvottu ja mitä.
Lintujen käsittelyyn ja aiheeseen liittyen linkitin jo keskusteluunkin seuraavan erinomaisen artikkelin: Vaihtoehtoja papukaijan murtamiselle. Nimi kertoo jo hyvin, mistä on kyse.
lauantai 21. elokuuta 2010
Positiivisen vahvistamisen virikkeellistävä vaikutus
Törmäsin mielenkiintoiseen kirjoitukseen "Eläinten koulutuksesta" -blogissa (joka on jo itsessään mielenkiintoinen ja seuraamisen avoinen): Positiivisella vahvistamisella voidaan vähentää stereotypioita.
Yhdysvalloissa tutkimuksessa koulutettiin stereotyyppistä käyttäytymistä esittäviä makakeja positiivisella vahvistamisella, samalla kun kontrolliryhmä jatkoi elämäänsä kuten aikaisemmin. Niille opetettiin ainakin kohdentaminen ja verinäytteen vapaaehtoinen antaminen.
Tuloksena koulutettujen makakien stereotyyppinen käyttäytyminen väheni. Valitettavasti koko artikkeli ei ole saatavilla, vaan pääsin lukemaan vain edellisen viestin ja abstraktin.
En aikanaan itse näe mitään syytä, miksi sama ei toimisi papukaijojen kanssa. Sen sijaa, että linnun kanssa vain "on", sen kanssa voi käyttää hieman aikaa erilaisten (monesti myös hyödyllisten) asioiden opettamiseen, jotka tekevät myös arjesta helpompaa.
Ja temppujenkin opettamisella voi olla jotain hyötyä myös eläimen kannalta (sen lisäksi, että se on hauskaa).
Yhdysvalloissa tutkimuksessa koulutettiin stereotyyppistä käyttäytymistä esittäviä makakeja positiivisella vahvistamisella, samalla kun kontrolliryhmä jatkoi elämäänsä kuten aikaisemmin. Niille opetettiin ainakin kohdentaminen ja verinäytteen vapaaehtoinen antaminen.
Tuloksena koulutettujen makakien stereotyyppinen käyttäytyminen väheni. Valitettavasti koko artikkeli ei ole saatavilla, vaan pääsin lukemaan vain edellisen viestin ja abstraktin.
En aikanaan itse näe mitään syytä, miksi sama ei toimisi papukaijojen kanssa. Sen sijaa, että linnun kanssa vain "on", sen kanssa voi käyttää hieman aikaa erilaisten (monesti myös hyödyllisten) asioiden opettamiseen, jotka tekevät myös arjesta helpompaa.
Ja temppujenkin opettamisella voi olla jotain hyötyä myös eläimen kannalta (sen lisäksi, että se on hauskaa).
torstai 19. elokuuta 2010
Lukemista: Eläinten "huono" käytös
Ei, kyseessä ei tällä kertaa ole saarna eläinten inhimillistämisestä, vaan mielenkiintoisesta artikkelista, jonka luin. Kyseessä on eläintenkoulutuksen pioneerien Brelandien artikkeli, joka on Skinnerin "The Behavior of Organisms" -kirjan mukaan ovelasti nimetty "The Misbehavior of Organisms".
Vanhassa alan klassikkoartikkelissa Brelandit kertovat kokemuksiaan siitä, miten monet jo opitut käyttäytymismallit hajoavatkin luonnollisten käyttäytymismallien tullessa peliin. Kuten pesukarhu, joka ei tahtonut laittaa kahta kolikkoa säästörasiaan, vaan alkoi hieromaan niitä käsissään, sillä tämä muistutti yhtä osaa sen ravinnon hankkimisesta.
Omakohtaista esimerkkiä varten en edes joudu menemään kovin kauas, vaan vastaavaa ilmeni opettaessani kultaposkiamatsoni Kamia noutamaan esinettä. Joskus se laittoi renkaan suoraan käteeni, mutta joskus se jäi pitämään esinettä jalassaan ja pyörittelemään sitä nokassaan, vaikka selvästi oli oppinut, mitä sillä oli tehtävä.
Varsinkin isot papukaijat syövät luonnossa ruokaa jalallaan. joten kyseinen toiminta muistutti hyvin pitkälti tätä. Samaa näkee juuri jalkalelujen kanssa: papukaija pitää sitä jalassaan ja jyrsii nokallaan. Kyseisen toiminnan voisi olettaa olevan itsevahvistavaa, sillä Kami monesti jatkoi sitä pidemmänkin hetken mieluummin, kuin laittoi esineen käteeni ja sai pähkinän palan. Ja jos ei olisi, niin tuskin mikään iso papukaija vaivautuisi edes poimimaan jalkalelua jalkaansa.
Neitokakadun kanssa samaa ongelmaa ei ilmennyt noutamisen kohdalla, mitä voi selittää jo se, että niillä tällainen toiminta on harvinaisempaa ja sopiva rengas ei neitokakadulla saanut aikaan ruoan hankintaan liittyvää käyttäytymistä.
Tällaiset saavat aikaan joskus hauskojakin tilanteita, kuten se, että Kalle kiinnostuu lelusta, saa sen itselleen ja sitten seurataankin 10 minuuttia, kun Kalle kiitää ympäri huonetta esine nokassaan ja Kami aivan perässä. Ja välillä yritetään kiskoa esinettä toisen nokasta. Kuten kuvasta näkyy.
Tarinan opetus: ymmärtämällä eläimen luonnollista käyttäytymistä voi välttyä erilaisilta sudenkuopilta. Tosin tällä kertaa tuskin ylitsepääsemätön asia, mutta mielenkiintoinen silti.
Vanhassa alan klassikkoartikkelissa Brelandit kertovat kokemuksiaan siitä, miten monet jo opitut käyttäytymismallit hajoavatkin luonnollisten käyttäytymismallien tullessa peliin. Kuten pesukarhu, joka ei tahtonut laittaa kahta kolikkoa säästörasiaan, vaan alkoi hieromaan niitä käsissään, sillä tämä muistutti yhtä osaa sen ravinnon hankkimisesta.
Omakohtaista esimerkkiä varten en edes joudu menemään kovin kauas, vaan vastaavaa ilmeni opettaessani kultaposkiamatsoni Kamia noutamaan esinettä. Joskus se laittoi renkaan suoraan käteeni, mutta joskus se jäi pitämään esinettä jalassaan ja pyörittelemään sitä nokassaan, vaikka selvästi oli oppinut, mitä sillä oli tehtävä.
Varsinkin isot papukaijat syövät luonnossa ruokaa jalallaan. joten kyseinen toiminta muistutti hyvin pitkälti tätä. Samaa näkee juuri jalkalelujen kanssa: papukaija pitää sitä jalassaan ja jyrsii nokallaan. Kyseisen toiminnan voisi olettaa olevan itsevahvistavaa, sillä Kami monesti jatkoi sitä pidemmänkin hetken mieluummin, kuin laittoi esineen käteeni ja sai pähkinän palan. Ja jos ei olisi, niin tuskin mikään iso papukaija vaivautuisi edes poimimaan jalkalelua jalkaansa.
Neitokakadun kanssa samaa ongelmaa ei ilmennyt noutamisen kohdalla, mitä voi selittää jo se, että niillä tällainen toiminta on harvinaisempaa ja sopiva rengas ei neitokakadulla saanut aikaan ruoan hankintaan liittyvää käyttäytymistä.
Tällaiset saavat aikaan joskus hauskojakin tilanteita, kuten se, että Kalle kiinnostuu lelusta, saa sen itselleen ja sitten seurataankin 10 minuuttia, kun Kalle kiitää ympäri huonetta esine nokassaan ja Kami aivan perässä. Ja välillä yritetään kiskoa esinettä toisen nokasta. Kuten kuvasta näkyy.
Tarinan opetus: ymmärtämällä eläimen luonnollista käyttäytymistä voi välttyä erilaisilta sudenkuopilta. Tosin tällä kertaa tuskin ylitsepääsemätön asia, mutta mielenkiintoinen silti.
Baileyn seminaarin 2. päivä
Seminaarin toinen päivä oli mielenkiintoisempi itsenikin näkökulmasta, sillä siellä käsiteltiin enemmän itsellenikin uusia asioita, joista varsinkaan lintupuolella ei muutenkaan puhuta paljoa (ensin pitää tietenkin saada perusteet kuntoon).
Esimerkiksi behavioral economics oli mielenkiintoinen aihepiiri, sekä tämän lisäksi käsiteltiin mm. matchin law:ta ja sen vaikutuksia eläinten koulutuksessa erityisesti oikean toiminnan vahvistamiseksi.
Tämän lisäksi oli mielenkiintoista nähdä erilaisia esimerkkejä suoritusvarmuudesta: esimerkiksi Hollannin armeijalle/poliisille he olivat kouluttaneet hyökkäyskoiria täysin ilman rankaisun käyttä ja saaneet aikaan vähintään saman suoritusvarmuuden, kuin "perinteisillä" menetelmillä koulutetut vastaavat koirat.
Yhtä asiaa Bailey hoki koko seminaarin ajan:
"Change YOUR behavior."
Loppupelissä ainoa tapa saada tuloksia aikaan on muuttaa omaa toimintaansa. Jos jokin asia junnaa pari harjoituskertaa paikoillaan, ei kannata väkisin yrittää jatkaa samalla tavalla, vaan muuttaa omaa toimintaansa tilanteessa.
Juuri tämä asia kävi esimerkiksi kultaposkiamatsonini kanssa opettaessani esineen noutamista: opettaminen ei tuntunut edistyneen parin session aikana mihinkään, joten jouduin miettimään, mitä tein tilanteessa väärin ja korjaamaan sen. Ja kas kummaa, edistystä alkoi taas tapahtumaan. Mutta tästä myöhemmin lisää, kunhan saan aikaan kirjoittamani "koulutuspäiväkirja"-artikkelin tästä.
Allekirjoittanut myös päätyi ostamaan eräästä myyntipöydästä naksuttimen, jossa on pidennettävän tikun päässä kohde. Aivan kuin Ikean alle euron hintainen puulusikka ei toimisi aivan yhtä hyvin... itse asiassa se toimiikin. Mutta onpahan kouluttajalla ylihintainen kiva uusi lelu.
Esimerkiksi behavioral economics oli mielenkiintoinen aihepiiri, sekä tämän lisäksi käsiteltiin mm. matchin law:ta ja sen vaikutuksia eläinten koulutuksessa erityisesti oikean toiminnan vahvistamiseksi.
Tämän lisäksi oli mielenkiintoista nähdä erilaisia esimerkkejä suoritusvarmuudesta: esimerkiksi Hollannin armeijalle/poliisille he olivat kouluttaneet hyökkäyskoiria täysin ilman rankaisun käyttä ja saaneet aikaan vähintään saman suoritusvarmuuden, kuin "perinteisillä" menetelmillä koulutetut vastaavat koirat.
Yhtä asiaa Bailey hoki koko seminaarin ajan:
"Change YOUR behavior."
Loppupelissä ainoa tapa saada tuloksia aikaan on muuttaa omaa toimintaansa. Jos jokin asia junnaa pari harjoituskertaa paikoillaan, ei kannata väkisin yrittää jatkaa samalla tavalla, vaan muuttaa omaa toimintaansa tilanteessa.
Juuri tämä asia kävi esimerkiksi kultaposkiamatsonini kanssa opettaessani esineen noutamista: opettaminen ei tuntunut edistyneen parin session aikana mihinkään, joten jouduin miettimään, mitä tein tilanteessa väärin ja korjaamaan sen. Ja kas kummaa, edistystä alkoi taas tapahtumaan. Mutta tästä myöhemmin lisää, kunhan saan aikaan kirjoittamani "koulutuspäiväkirja"-artikkelin tästä.
Allekirjoittanut myös päätyi ostamaan eräästä myyntipöydästä naksuttimen, jossa on pidennettävän tikun päässä kohde. Aivan kuin Ikean alle euron hintainen puulusikka ei toimisi aivan yhtä hyvin... itse asiassa se toimiikin. Mutta onpahan kouluttajalla ylihintainen kiva uusi lelu.
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Baileyn seminaarin 1. päivä
Eilen illalla oli sitten pitkään odotettu eläintenkouluttaja Bob Baileyn seminaarin ensimmäinen päivä. Illan aikana käytiin läpi pitkälti koulutuksen perusasiota, mutta silti siitä sai poimittua useita mielenkiintoisia tiedonjyviä.
Paikan päällä oli paljon koiraihmisiä (en tainnut olla ihan ainoa, jolla ei koiraa ole, mutta melkein). Lintuja kouluttavia löytyi minun lisäkseni yksi (ja tietenkin Tommy Wiren, joka järjestää "kanakursseja").
Bailey on kuitenkin hyvä esiintyjä ja yhtenä päivän antina olikin se, että esitys sai minut miettimään paremmin omia tapoja toimia liittyen esim. asioiden prioriteetteihin yms.
Mielenkiintoisena lainauksena:
"We must make it worthwile for the animal to play our silly little games."
Eläimet on rakennettu oppimaan (jos ei olisi, ne olisivat pudonneet evoluution saatossa pois). Meidän tehtäväksi jää löytää keinot motivoida eläimiä leikkimään hassuja pikku leikkejämme, joita nämä asiat niille loppupelissä ovat.
Tänään on edessä sitten enemmän teorian sovelluksia.
Paikan päällä oli paljon koiraihmisiä (en tainnut olla ihan ainoa, jolla ei koiraa ole, mutta melkein). Lintuja kouluttavia löytyi minun lisäkseni yksi (ja tietenkin Tommy Wiren, joka järjestää "kanakursseja").
Bailey on kuitenkin hyvä esiintyjä ja yhtenä päivän antina olikin se, että esitys sai minut miettimään paremmin omia tapoja toimia liittyen esim. asioiden prioriteetteihin yms.
Mielenkiintoisena lainauksena:
"We must make it worthwile for the animal to play our silly little games."
Eläimet on rakennettu oppimaan (jos ei olisi, ne olisivat pudonneet evoluution saatossa pois). Meidän tehtäväksi jää löytää keinot motivoida eläimiä leikkimään hassuja pikku leikkejämme, joita nämä asiat niille loppupelissä ovat.
Tänään on edessä sitten enemmän teorian sovelluksia.
perjantai 13. elokuuta 2010
Kultaposkiamatsonin matkahäkkiharjoittelun sivuvaikutuksia
Olen viimepäivinä harjoitellut kultaposkiamatsoni Kamin (ei kuvassa) kanssa matkahäkkiin menemistä ja siellä olemista. Mielenkiintoisena sivuvaikutuksena myös Kalle on alkanut viettää aikaa matkahäkissä, kuten kuvasta näkyy.
Kallehan on sijoituslintu, joka alkuun pelkäsi ihmisiä kuollakseen. Ala- ja ylämäkien jälkeen vuosi sitten, kun Kami tuli sille seuraksi, sen hyvinvointi on kuitenkin parantunut havaittavasti: stereotyyppinen käyttäytyminen ja hermostuneisuus ovat vähentyneet lähes olemattomiin.
Seura ja Kamin antama esimerkki ovat olleet sen kanssa merkittäviä tekijöitä: kun toinen ravaa matkakopissa ja saa siitä herkkuja, Kalle itsekin kiinnostui siitä.
Parhaimmillaan tuossa matkahäkissä on ollut kerralla kaksi amatsonia, kun itse olen ollut puolen metrin päässä siitä. Ehkä se on jonkin tason merkki luottamuksen palaamisesta ihmisiin, jos lintu menee vapaaehtoisesti pieneen koppiin, vaikka aikaisemmin pelottava ihminen on aivan vieressä.
Tämän lisäksi saan tuotua jo käden oven viereen, joka mahdollistaisi sen sulkemisen, vaikka Kalle on häkissä sisällä; tämä tietenkin harjoittelun ansiosta, kun ihmisen käden pakoreitin eteen tuomisen pelko on varovasti vaihdettu siihen, että käden ilmestyminen eteen on hyvä juttu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)