Kenen ongelma käyttäytymisongelma on?

Kääntäessäni Friedmanin artikkelia "Struggle for Dominance" luin siitä mielekiintoisen kohdan, joka herätti ajatuksia:

Of course, our goal´is always the same: To better interpret why our birds behave the way they do and identify what can be done to decrease the problems they encounter living with us.

Käyttäytymisongelmia katsotaan yleensä helposti ihmisen näkökulmasta ja ne koetaan ajoittain ongelmaksi vasta, kun ihminen kokee sen ongelmaksi. Mutta lähtökohtaisestihan ongelmat syntyvät silloin, kun lemmikkipapukaijamme kohtaa jotain sen elämään vaikuttavia ongelmia. Nämä sitten voivat eskaloitua ongelmiksi, jotka itsekin havaitsemme ja jotka aiheuttavat myös omistajalle ongelmia.

Pureva papukaija on tietenkin ihmisen näkökulmasta ongelma ja vaikeuttaa sen kanssa elämistä. Mutta puremista edeltää papukaijan ongelma: se esimerkiksi törmää johonkin tilanteeseen, joka laukaisee pelkovasteen ja pyrkii tilanteesta pois puremalla. Ihminen saattaa saada ikävän vekin käteensä, mutta papukaija voi uskoa taistelevansa henkensä edestä.

Höyheniään nyppivä papukaija on omistajan kannalta ikävä asia (ja nyppiminen voi joskus johtua tietenkin omistajasta riippumattomasta asiasta, joten ensisijaisesti asiaa pitäisi selvittää eläinlääkärin kanssa). Mutta jos nyppiminen johtuu ympäristön tekijän aiheuttamasta stressistä (kuten virikkeetön ympäristö tai eroahdistus), on papukaija altistunut tälle stressille luultavasti kauan sitten ja sitä voidaan pitää kroonisena stressinä.

Käyttäytymisongelmat kumpuavatkin monesti lemmikkipapukaijamme kohtaamasta ongelmasta, kun se yrittää elää ympäristössään parhaansa mukaan. Näin näihin ongelmiin voidaan myös puuttua ympäristön kautta sen sijaan, että nähtäisiin ongelmakäyttäytyminen linnun ominaisuutena tai vikana.

Ps. Kyseinen artikkeli löytyy käännettynä tästä: Kamppailu valta-asemasta - Faktaa vai fiktiota.

Välineellisen ehdollistumisen periaatteet toimivat ihmiselläkin

Tuli mieleeni mielekiintoinen artikkeli siitä, miten tietokonepelien suunnittelijat pystyvät pitämään pelaajat pelaamassa niitä (varsinkin verkkopelejä) käyttäen aivan samoja periaaatteita, joita eläintenkoulutuksessa käytetään.

5 Creepy Ways Video Games Are Trying to Get You Addicted

Itsekin pakko myöntää, että jotkin ilmiöt vaikuttavat tutulta siltä ajalta, kun itse pelasin yhtä isoa moninpelattavaa roolipeliä.

Suomenkielinen artikkeli stereotyyppisestä käyttäytymisestä

Jaana Pohjolalta mielenkiintoinen artikkeli hevosten stereotyyppisestä käyttäytymisestä. Vaikka tietyt käyttäytymismallit olisivatkin papukaijoilla erilaisia, perusteet ovat silti pitkälti samoja.

Huonot tallitavat eli stereotypiat ovat hevoselle selviytymiskeino

Itse blogikin on mielenkiintoista luettavaa: Eläinten koulutuksesta

Mitä eläinlääkärin pitää tietää papukaijojen käyttäytymisestä?

Joskus tulee vastaan juttuja, jotka saavat vain pudistelemaan päätään, kuten tänään Kaijuleiden foorumilla oheisessa topicissa.

Linnun omistaja itse on fiksu ihminen, mutta tilanteessa hämmentää eläinlääkäri, jonka kanssa hän on keskustellut amatsoninsa käyttäytymisestä. Tämä kyseinen eläinlääkäri oli sitä mieltä, että lintu pitää itseään "tasavertaisena" ja tämän takia käyttäyty "ylimielisesti"... ja vielä kuulemma tavalliseen tapaansa (kuka huomaa lievää inhimillistämistä?).

Tämän eläinlääkärin mielestä papukaijan pitäisi käyttäytyä passiivisesti ja alistua, kun sitä pidetään selällään sekä astua kädelle, vaikka ei haluaisi. Eli hyvin käyttäytyvä lemmikkipapukaija on alistettu stressille opittuun avuttomuuteen asti? Papukaija on tietenkin mahdollista opettaa olemaan pyyhkeessä nätisti käyttäen positiivista vahvistamista, mutta tällöin tuskin puhuttaisiin samalla ylimielisyydestä.

Loppupelissä papukaijalla ei ole mitään syytä olla selällään, jos sitä ei ole siihen nätisti opetettu ja näin annettu syytä. Se on monelle erittäin ahdistava tilanne ja on täysin tavallista käyttäytymistä, että papukaija pyrkii tilanteessa puolustautumaan (tällöin tietenkin lintua joutuu pitämään kiinni eläinlääkärillä). Olisikin huolestuttava merkki, jos lintu lannistettaisiin tällaisessa tilanteessa passiiviseksi.

Kunnioitan kyllä valtavasti eläinlääkäreiden tekemää työtä. He ovat lähtökohtaisesti eläinten fyysisen hyvinvoinnin ammattilaisia ja mielestäni tämä riittääkin: he osaavat parantaa sairauksia ja loukkaantumisia, heidän ei tarvitse välttämättä osata puuttua käyttäytymisongelmiin. Mutta jos he eivät ole perehtyneet näiden lajien käyttäytymiseen, olisi paras tiedostaa tämä eikä yrittää neuvoa. Uskon ja toivon, että suurin osa lintuja hoitavista eläinlääkäreistä kyllä ymmärtää, mitä tietävät ja mitä eivät. Mutta tämä henkilö ei ihan ollut ajan tasalla.

Eräs eläinlääkäri, kenen kanssa juttelin, puhui siitä, että heillä ei edes koulutukseen kuulu mitään kunnollista koulutusta käyttäytymisestä tai oppimisesta, sillä aika ei yksinkertaisesti riitä.

Olen jutellut eläinkaupassa töissä olevien ihmisten kanssa, jotka sanovat, että heille tulee paljon asiakkaita, joiden mielestä eläinkaupan työntekijän pitäisi tietää kaikki kaikista eläimistä. Voin vaan kuvitella, että miten paljon ihmiset luottavat sitten eläinlääkäriin. Onkin pelottavaa ajatella, että miten monelle ihmiselle on neuvottu ja mitä.

Lintujen käsittelyyn ja aiheeseen liittyen linkitin jo keskusteluunkin seuraavan erinomaisen artikkelin: Vaihtoehtoja papukaijan murtamiselle. Nimi kertoo jo hyvin, mistä on kyse.

Positiivisen vahvistamisen virikkeellistävä vaikutus

Törmäsin mielenkiintoiseen kirjoitukseen "Eläinten koulutuksesta" -blogissa (joka on jo itsessään mielenkiintoinen ja seuraamisen avoinen): Positiivisella vahvistamisella voidaan vähentää stereotypioita.

Yhdysvalloissa tutkimuksessa koulutettiin stereotyyppistä käyttäytymistä esittäviä makakeja positiivisella vahvistamisella, samalla kun kontrolliryhmä jatkoi elämäänsä kuten aikaisemmin. Niille opetettiin ainakin kohdentaminen ja verinäytteen vapaaehtoinen antaminen.

Tuloksena koulutettujen makakien stereotyyppinen käyttäytyminen väheni. Valitettavasti koko artikkeli ei ole saatavilla, vaan pääsin lukemaan vain edellisen viestin ja abstraktin.

En aikanaan itse näe mitään syytä, miksi sama ei toimisi papukaijojen kanssa. Sen sijaa, että linnun kanssa vain "on", sen kanssa voi käyttää hieman aikaa erilaisten (monesti myös hyödyllisten) asioiden opettamiseen, jotka tekevät myös arjesta helpompaa.

Ja temppujenkin opettamisella voi olla jotain hyötyä myös eläimen kannalta (sen lisäksi, että se on hauskaa).

Lukemista: Eläinten "huono" käytös

Ei, kyseessä ei tällä kertaa ole saarna eläinten inhimillistämisestä, vaan mielenkiintoisesta artikkelista, jonka luin. Kyseessä on eläintenkoulutuksen pioneerien Brelandien artikkeli, joka on Skinnerin "The Behavior of Organisms" -kirjan mukaan ovelasti nimetty "The Misbehavior of Organisms".

Vanhassa alan klassikkoartikkelissa Brelandit kertovat kokemuksiaan siitä, miten monet jo opitut käyttäytymismallit hajoavatkin luonnollisten käyttäytymismallien tullessa peliin. Kuten pesukarhu, joka ei tahtonut laittaa kahta kolikkoa säästörasiaan, vaan alkoi hieromaan niitä käsissään, sillä tämä muistutti yhtä osaa sen ravinnon hankkimisesta.

Omakohtaista esimerkkiä varten en edes joudu menemään kovin kauas, vaan vastaavaa ilmeni opettaessani kultaposkiamatsoni Kamia noutamaan esinettä. Joskus se laittoi renkaan suoraan käteeni, mutta joskus se jäi pitämään esinettä jalassaan ja pyörittelemään sitä nokassaan, vaikka selvästi oli oppinut, mitä sillä oli tehtävä.

Varsinkin isot papukaijat syövät luonnossa ruokaa jalallaan. joten kyseinen toiminta muistutti hyvin pitkälti tätä. Samaa näkee juuri jalkalelujen kanssa: papukaija pitää sitä jalassaan ja jyrsii nokallaan. Kyseisen toiminnan voisi olettaa olevan itsevahvistavaa, sillä Kami monesti jatkoi sitä pidemmänkin hetken mieluummin, kuin laittoi esineen käteeni ja sai pähkinän palan. Ja jos ei olisi, niin tuskin mikään iso papukaija vaivautuisi edes poimimaan jalkalelua jalkaansa.

Neitokakadun kanssa samaa ongelmaa ei ilmennyt noutamisen kohdalla, mitä voi selittää jo se, että niillä tällainen toiminta on harvinaisempaa ja sopiva rengas ei neitokakadulla saanut aikaan ruoan hankintaan liittyvää käyttäytymistä.

Tällaiset saavat aikaan joskus hauskojakin tilanteita, kuten se, että Kalle kiinnostuu lelusta, saa sen itselleen ja sitten seurataankin 10 minuuttia, kun Kalle kiitää ympäri huonetta esine nokassaan ja Kami aivan perässä. Ja välillä yritetään kiskoa esinettä toisen nokasta. Kuten kuvasta näkyy.

Tarinan opetus: ymmärtämällä eläimen luonnollista käyttäytymistä voi välttyä erilaisilta sudenkuopilta. Tosin tällä kertaa tuskin ylitsepääsemätön asia, mutta mielenkiintoinen silti.

Toinen mielenkiintoinen hyvinvointiartikkeli

Olen parina päivänä lukenut ruokatunnilla ruoan ohella mielenkiintoisia artikkeleita liittyen eläinten hyvinvointiin, joten haluaisin aiheesta kiinnostuneille suositella myös seuraavaa:

Science-based assessment of animal welfare: wild and captive animals

Artikkelissa käsitellään paljon myös stressiä, kipua ja näiden sekä tunteiden vertailukelpoisuutta eri lajien väleillä. Artikkelissa osui silmään yksi mielenkiintoinen huomio, joka kannattaa pitää mielessä, jos kesyttää lintuaan:

"Stressaantuneet eläimet usein vaikuttavat vaimentavan sen käyttäytymisvastetta, jotta eivät herättäisi huomiota."

Stressin havaitseminen voi siis olla erittäin vaikeaa eläinten kohdalla. Tämän takia onkin tärkeää, että lintu pääsee tottumaan ihmiseen tilassa, jossa se pääsee perääntymään riittävän kauaksi tästä. Samoin pitäisi välttää linnun kyttäämistä aivan häkin vierellä, sillä häkissä se ei pääse perääntymään riittävän kauaksi.

Mielenkiintoinen artikkeli eläinten hyvinvoinnista ja käyttäytymisestä

Vaikka ensimmäinen artikkeli onkin hieman raskaampi, ei se tarkoita, että kaikki olisivat. Mutta luin tänään erittäin mielenkiintoisen tieteellisen artikkelin eläinten hyvinvoinnista, jonka mielelläni jaan muidenkin kanssa:

Using Behavior to Asses Animal Welfare

Vaikka artikkeli ei olekaan aivan tuorein (2004), niin se esittää mielenkiintoisen näkemyksen eläiten hyvinvoinnin määrittelyyn. Lemmikkilintuharrastuksen näkökulmasta mielenkiintoista on se, että hyvinvointi ei siis ole pelkästään fyysistä terveyttä, vaan se on vain toinen kysymys kahdesta. Toinen kuuluu kutakuinkin "Mitä eläin haluaisi tehdä?"

Saako eläin tehdä, mitä haluaa? Pääseekö se eroon asioista, joita haluaa välttää? Nämä kysymykset menevät jälleen eläiten käyttäytymistarpeisiin ja sivuavat myös eläinten viittä vapautta (joista voit lukea papukaijojen hyvinvointia käsittelevästä artikkelistani), mutta samalla kysytään mielenkiintoinen kysymys.

Onko luonnossa esiintyvä toiminta jotain, jota eläin oikeasti haluaisi tehdä ja olisi valmis työskentelemään päästäkseen tekemään sitä (jolloin se on tärkeää sen hyvinvoinnin kannalta)? Vai valitsisiko eläin olla tekemättä tätä vankeudessa, jos sen ei tarvitsisi, mutta se saisi valita.

Esimerkiksi lentäminen on tärkeää linnulle, mutta luonnossa papukaijat lentävät kilometrejä päivässä; jotain, mikä lemmikkilinnulle ei ole mahdollista. Haluaisiko papukaija lentää näin pitkiä matkoja, jos mahdollista, vai valitsisiko se lyhyemmät matkat, jos ravintoa löytyy helpommin? Tosin tähän kysymykseen voisi löytyä viitteitä luonnossa papukaijoja tutkivilta biologeilta.

Mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin olisi mielenkiintoista saada vastaus, jos pohditaan niinkin syvällisisä ajatuksia, kuin papukaijojen lemmikkinä pitämisen oikeutus.