Miksi pyrin välttämään tungettelevia menetelmiä papukaijojen kanssa

Eräästä keskustelusta tuli mieleen se, että en ole tainnut koskaan kovin selkeästi perustella sitä, miksi puolustan positiivisen vahvistamisen käyttöä muiden koulutusmenetelmien ylitse niin innokkaasti. Kyseessä ei ole pelkästään se, että Friedman tai Heidenreich olisivat niin sanoneet (vaikka tällaisten ammattilaisten perustelluilla näkemyksillä onkin suuri merkitys). Taustalla on kuitenkin muitakin asioita. Tämä voi tietenkin aiheuttaa ihmettelyä, jos omistaja omasta mielestään pärjää lintujensa kanssa hyvin.

Itse näen papukaijan ensisijaisesti villieläimenä, joka on tempastu omasta asuinympäristöstään elämään olohuoneisiimme. Ympäristö, joka on täysin erilainen kuin se, johon laji on evoluution kautta kehittynyt. Papukaija voi olla emojen ruokkima tai käsinruokittu, se voi elää yksin tai parvessa, tai se voi pelätä ihmistä tai pitää sen seurasta, mutta kyseessä on silti villieläin.

Kotimme on loppupelissä äärimmäisen rajoittunut ympäristö papukaijalle, ja vaikka yritämmekin parhaamme, tuskin pystymme antamaan sille yhtä paljon mahdollisuuksia käyttää niitä taitoja ja ominaisuuksia, joita se luonnossa tarvitsee mm. ravinnon hankkimiseen. Joillain linnuilla on tällaisia mahdollisuuksia enemmän, kun joillain taas vähemmän.

Toisaalta kotonammekin riittää linnuille pelättäviä tai vältettäviä asioita (sillä erolla luontoon, ettei niitä pysty pakenemaan kovin kauaksi). Voi olla, että omistaja huomaamattaan tai vahingossa säikäyttää linnun (esim. kolistelemalla riittävän kovaa) tai voi olla, että käsinruokittukin lintu pelkää vieraita. Stressin lähteitä on paljon muitakin, kuten käsinruokitulle yksin vietetty aika (ainakin jos tämä on riittävän pitkä). Ehkä se joskus tottuu tähän, ehkä ei (mahdoton sanoa.. joku alkaa pahimmassa tapauksessa nyppimään ja huutamaan, joistain merkkejä ei näe ainakaan ulos), mutta tilanne on hyvin erilainen, kuin luonnossa.

Näiden pohjalta monesti herää kysymys itsellekin, että voiko tuollaiselle linnulle edes tarjota miten hyvät olot kotioloissa.

Ikäviä ja pelottavia tilanteita kuitenkin tulee säännöllisesti vastaan. Tästä syystä en itse halua omalla toiminnallani lisätä niitä, vaan pyrin valitsemaan menetelmät, jotka tarjoavat linnulle mahdollisimman usein hyviä kokemuksia sekä mahdollisuuksia tehdä valintoja. Molemmat ovat asioita, joiden lisääminen lisää myös linnun hyvinvointia.

Koska en pysty katsomaan lintujeni pään sisälle, pyrin valitsemaan käyttämäni menetelmät sen pohjalta, että niillä saadaan vaadittu lopputulos aikaan linnun kannalta mahdollisimman hyvin menetelmin. En itse ainakaan näe mitään keinoa oikeasti ymmärtää, voivatko lintuni hyvin, joten pyrin edistämään sitä niissä tilanteissa, joissa tiedän jonkin asian tätä edistävän (oli kyseessä sitten koulutus, virikkeellistäminen, ruokavalio jne). Omakin osaamiseni on rajoitettu, mutta pyrin edes opettelemaan jatkuvasti uutta ja soveltamaan sitä käytäntöön.

Toisaalta haluan myös opettaa ihmisille tämän pohjalta ns. "parhaita toimintatapoja". En pysty sanomaan, miten linnun hyvinvointiin vaikuttaa esim. hieman tungettelevien menetelmien säännöllinen (vaikka harvinainen) käyttö, mutta haluan valita menetelmät, joiden tiedetään edistävän hyvinvointia.

Joskus ongelmat eivät ainakaan näy ulospäin, kun taas toisella linnulla samat menetelmät tekevät siitä aggressiivisen ja herkästi ihmistä purevan. Ongelma on monesti siinä, ettei näitä ongelmia voi ennustaa ennakkoon. Käytännössä löytyy paljon lintuja, jotka ovat muuttuneet aggressiiviseksi samoista menetelmistä, mitä jotkin yksilöt ovat ainakin sietäneet. Mieluiten lähden siis liikkeelle turvallisimmista menetelmistä.

Mutta summatakseni edelliset asiat:

• Haluan tarjoita linnulleni mahdollisimman paljon sen hyvinvointia edistäviä kokemuksia äärimmäisen rajoittuneessa ympäristössä.
• En tiedä, miten hyvin lintuni voi, joten pyrin (mahdollisuuksien ja osaamiseni mukaan) tarjoamaan sille mahdollisimman hyvän ympäristön elää lintuna.
• Haluan opettaa ihmisille turvallisimpia toimintatapoja, jottei ongelmien ilmeneminen olisi tuurista kiinni.

En tällä halua kuitenkaan väittää, että samat asiat eivät toimisi muiden eläinten, esim. ei-domestikoituneiden, kanssa. En vain halua ottaa niihin kantaa, sillä itselläni ei ole kokemusta niistä.

Miten edistää linnun kynsien kulumista?

Vaikka eripaksuiset orret ovatkin tärkeitä linnun kysien kulumisen kannalta, ne eivät vielä yksin riitä. Linnun on myös käytettävä niitä, jotta kynnet oikeasti kuluisivat.

Kuvassa yksi tapa antaa linnulle syy kiipeillä hieman erilaisemmissakin paikoissa, jotka varmasti altistavat kynsiäkin paremmin kulumiselle. Pähkinäpallon kanssa Kami saa tapella oman aikansa, jotta saisi edes sen sisältä löytyvän yhden maapähkinän ulos.

Amatsonien häkistä löytyy paljon eri paksuisia orsia, joita pitkin pääsee kiipeilemään paikasta toiseen. Joskus laitan pähkinäpallot roikkumaan sopiviin paikkoihin, joskus taas "tuoreruokapallon" (joka siis on järeämpi versio jyrsijöiden vastaavasta, ilman riskiä kiilata kynsi väliin).

Amatsonihäkin sisustusta

Laitoin viikonlopun aikana amatsonihäkin sisustusta hieman uusiksi. Kerralla ei tietenkään kannata kaikkea rysäyttää, joten jätin häkkiin myös vanhoja orsia ja kiipeilypaikkoja (jotka muutenkin toimivat). Mutta samalla rakensin lisää puisia kiipeilyreittejä.

Kuvanlaatu ei nyt ole ehkä aivan paras, sillä laiskuuttani kuvasin sen kännykkäkameralla. Ajatuksena kuitenkin oli se, että linnuilla on hyvät kiipeilyreitit ympäri häkkiä (ei välttämättä helpot, vaan mukana myös jyrkkiä kulmia, jotka sopivat amatsoneille).

Oikealla puoliskolla (joka ei näy kuvasta niin hyvin) on vielä yksi pitkä haarautuva puu, johon olen ruuvannut lähes 10cm paksun puupätkän. Sen lopussa roikkuu katosta yksi pähkinäpallo. Käytännössä siis häkistä löytyy paljon erilaisia puita ja lelujen yms sijoittelulla pyrin lintuja rohkaisemaan käyttämään niitä. Tämä tekee tietenkin ympäristöstä mielenkiintoisemman, mutta myös kuluttaa kynsiä.

Tällä viikolla lisäilen vielä hiljalleen muutamia uusia isoja leluja (kunhan saa lintuja totutettua hieman niihin... varsinkaan kerralla ei viitsinyt vaihtaa niin paljoa juttuja häkistä). Tämän lisäksi tuota etukulman ruokailupaikkaa voisi vielä hieman hajauttaa ympäri häkkiä.

Lemmikkilinnun hyvinvoinnin muodostuminen

Konsultti on jännä eläin: sillä vaikuttaisi olevan suuri tarve piirtää kaikesta kuva (yleensä Powerpointilla). Itse olen pyrkinyt löytämään jotain selkeää tapaa esittää FAWC:n Five freedoms -mallia kuvan avulla.

(Klikkaa yllä olevaa kuvaa nähdäksesi sen suurena.)

Hyvinvoinnin perustana toimii fyysinen hyvinvointi, joka tulisi olla ensin kunnossa. Tämä muodostuu erityisesti välittömän fyysisen hyvinvoinnin sekä hieman pidemmällä tähtäimellä terveellisen ruokavalion kautta.

Jotta vankeudessa elävä papukaija (tai muu eläin) voisi voida hyvin, on otettava huomioon myös sen psyykkinen hyvinvointi. Tässä tärkeitä asioita ovat vapaus pelosta ja stressistä (laskin tähän myös valinnanvapauden), mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen sekä lajille soveltuva ympäristö.

Mitään edellä mainituista palikoista ei saisi sivuuttaa, vaan kaikki ovat tärkeinä osina luomassa lemmikkilinnun hyvinvointia.

Otan mielelläni vastaan kommentteja tästä: onko kuva riittävän selkeä ja ymmärtääkö sen ajatuksen tällä lyhyellä selityksellä?

Fanaattista yhden ihmisen seuraamista?

Erehtyin taas lukemaan erästä keskustelua (pitäisi vaan suosiolla pysyä pois tietyistä paikoista, vaikuttaisi kerran kuussa vierailutkin olevan liikaa oman mielenterveyden kannalta), jossa taas verrattiin Barbara Heidenreichin "oppien" seuraamista fanaattisuuteen yms ja puhuttiin "hänen opeistaan" tai "menetelmistään".

Valitettavasti valloillaan on paljon väärää tietoa liittyen eläinten koulutukseen, jota epähuomioissa tai tarkoituksenhakuisesti levitetään erinäisissä paikoissa. Tätä samaa retoriikkaa olen kuullut aikaisemminkin, mutta siitä ei näytä pääsevän eroon, vaikka asiaa selitettäisiinkin ihmisille.

Barbara itsessään on yksi hyvä ja kokenut eläitenkouluttaja ja hänen kirjoituksiin viitataan monesti, sillä hän on tuonut osaamistaan paljon lintupuolelle sekä käynyt Suomessa pitämässä seminaareja. Mutta en ole itse kertaakaan havainnut Barbaran itsensä väittävän, että kyseessä olisivat hänen menetelmät, vaan puhutaan huomattavasti laajemmin levinneestä ja paljon tutkitusta alueesta, jota käytännössä soveltavat kaikki maailman johtavat eläintenkouluttajat.

Itse asiassa myös Barbara sivustollaan sanoo seuraavaa:

"Good Bird Inc believes responsible teaching of animal training information requires that the teacher demonstrates a clear understanding of the science of Behavior Analysis and its appropriate use to influence behavior."

Eläinten oppimisen tutkimuksella on pitkä juuret, jotka ulottuvat aina 1900-luvun alkuun ja Pavlovin teoriaan klassisesta ehdollistumisesta. Välineellisen ehdollistumisen teorian isäksi luetaan Skinner, jonka 1938 julkaistu kirja "The Behavior of Organisms" esitteli tätä teoriaa. Tämän jälkeen molempia oppimisen alueita on tutkittu laajalti ja niiden on havaittu koskevan käytännössä kaikkia eläimiä.

Myös eri menetelmien vaikutusta eläinten hyvinvointiin on tutkittu laajalti. Esimerkiksi säännöllisen pakottamisen vaikutusta (joka linnuilla voisi tarkoittaa paniikissa vastaan pyristelevän linnun kiinnipitämistä kerta toisensa jälkeen valjaita yms. varten) kuvaa hyvin seuraava (nykystandardeilla varmasti epäeettinen) koe, joka kuvaa, miten eläin ei enää edes yritä paeta pelottavaa tilannetta:

In part one of Seligman and Steve Maier's experiment, three groups of dogs were placed in harnesses. Group One dogs were simply put in the harnesses for a period of time and later released. Groups Two and Three consisted of "yoked pairs." A dog in Group 2 would be intentionally subjected to pain by being given electric shocks, which the dog could end by pressing a lever. A Group 3 dog was wired in parallel with a Group 2 dog, receiving shocks of identical intensity and duration, but his lever didn't stop the electric shocks. To a dog in Group 3, it seemed that the shock ended at random, because it was his paired dog in Group 2 that was causing it to stop. For Group 3 dogs, the shock was apparently "inescapable." Group 1 and Group 2 dogs quickly recovered from the experience, but Group 3 dogs learned to be helpless, and exhibited symptoms similar to chronic clinical depression.

In part two of the Seligman and Maier experiment, these three groups of dogs were tested in a shuttle-box apparatus, in which the dogs could escape electric shocks by jumping over a low partition. For the most part, the Group 3 dogs, who had previously "learned" that nothing they did had any effect on the shocks, simply lay down passively and whined. Even though they could have easily escaped the shocks, the dogs didn't try.

(lähde: Wikipedia - Learned helplessness (suom. opittu avuttomuus))

Skinnerin oppeja käytäntöön alkoivat soveltamaan hänen oppilaansa Marian Breland (myöhemmin Bailey) sekä hänen aviomiehensä Keller Breland. Tämän lisäksi Bob Bailey tuli myöhemmin mukaan heidän yritykseensä. Tätä osaamista erityisesti koirapuolella on popularisoinut Karen Pryor, joka toi tätä varten termin naksutinkoulutus (joka jälleen perustuu jo Skinnerin löytämiin oppimisen periaatteisiin). Lintujen kanssa toimivista henkilöistä voidaan mainita mm. käytännössä lintuja kouluttava Steve Martin ja sovellettuja käyttäytymistieteitä (applied behavior sciences) lemmikkien kanssa toimimiseen tuonut Utahin yliopiston psykologian professori Susan Friedman.

Artikkelista "Animal Training: The Art of Science" löytyy Friedmanin ja Martinin mielenkiintoinen "vuoropuhelu" tieteen ja käytännön suhteesta eläintenkoulutuksessa.

Yllä oleva lista on vain murto-osa niistä kaikista ammattilaisista, jotka ympäri maailmaa soveltavat näitä välineellisen ja klassisen ehdollistumisen periaatteita toimiessaan eläinten kanssa. Suomessa lintutapahtumissakin on käynyt useita kertoja Eläinkoulutuskeskuksen Erkku Kottonen. Tämän lisäksi Tuire Kaimio on monien ihmisen tuntema ammatikseen eläimiä kouluttava henkilö, jolle tärkeintä (kuten kaikille muillekin edellä mainituille henkilöille) on eläinten hyvinvointi.

Itse useita kirjoja (populaari- ja ammattikirjallisuutta) sekä artikkeleita (mm. kaikki Friedmanin artikkelit) lukeneena, muutamia seminaareja käyneenä (2 Barbaran seminaaria sekä Bob Baileyn seminaari) sekä Susan Friedmanin kurssin käyneenä (joka on suunnattu ensisijaisesti ammatikseen eläinten kanssa toimiville) olen taas huomannut, että nämä kaikki muodostavat yhtenäisen loogisen kokonaisuuden, jonka pohjalta pystytään paremmin ennustamaan eläinten käyttäytymisen muuttumista oppimisen pohjalta sekä valitsemaan eettiset menetelmät pureutua esimerkiksi käyttäytymisongelmiin. Ja olen omaltakin osaltani havainnut niiden toimivan käytännössä omien ja monien muiden ihmisten lintujen kohdalla.

Eläinten kouluttamiseen liittyen voidaankin sanoa selvästi, että kyseessä ei ole kenenkään yhden ihmisen ajatukset, joita fanaattisesti seurattaisiin (ainakin kun puhutaan tietelliseen pohjaan oppinsa perustavista kouluttajista... oma lukunsa ovat sitten mm. erilaiset "-aseta laji tähän- kuiskaajat"). Kyseessä ovat lukemattomat kerrat tieteellisesti ja käytännössä todetut menetelmät ja periaatteet.

Jos joku haluaa syventää osaamistaan muista kuin Barbaran materiaaleista, ohessa muutamia suosituksia, joista lähteä liikkeelle:

• Karen Pryor: Don't shoot the dog
• Ken Ramirez: Animal Training: Successful Animal Management Through Positive Reinforcement
• Susan Friedmanin artikkelit
• Bob Baileyn seminaarin DVD-taltiointi

Omalta osaltani mm. kirjassani ja artikkeleissani pyrin tuomaan juuri edellä mainittujen ammattilaisten tietoa ja ymmärrystä suomenkielisille harrastajille. Tällöinkään kyseessä eivät missään nimessä ole ole omat menetelmäni (vaikka tietenkin olen soveltanut näitä menetelmiä käytäntöön mm. omien lintujeni kanssa), vaan maailman johtavien asiantuntijoiden tiedon ja kokemuksen välittäminen uusille ihmisille.

Edit: Lisätty kommentti ja lainaus opitusta avuttomuudesta.

Edit 2: Muistin myös, että olen jo aikaisemminkin kirjoittanut kolumnin fanaattisuuteen liittyen: "Intohimoa vai fanaattisuutta".

Lemmikkimessut, 1. päivä

Kahdeksan tunnin messupäivystyksen jälkeen pääsin vihdoin palaamaan kotiin, mutta päivän voi sanoa onnistuneen hyvin. Olin koko päivän Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n standilla, joka ennen päivän alkamista näytti tältä:

Olikin ilo olla tällä kertaa edustamassa Kaijuleita messuilla. Ensinnäkin saimme standin näyttämään mielestäni hyvältä. Asiallinen ulkoasu luo varmasti luotettavuutta ihmisten silmissä ja auttaa saamaan tärkeitä viestejä paremmin perille.

Mutta erityisesti saimme messuille hyvää materiaalia esille ja jaettavaksi. Pari yhdistyksen aktiivia olivat ideoineet loistavia julisteita, joissa nostettiin joitain tärkeitä asioita selvästi esille. Tämän pohjan päälle sain vielä suunniteltua hyvin kolme erilaista esitettä jaettavaksi. Kaikki esitteet sisälsivät juuri lintujen hyvinvointia edistävää materiaalia.

Oli mukava olla tekemässä tällaista tärkeää työtä hyvällä porukalla. Lisää kuvia messuilta löytyy seuraavasta paikasta: Lemmikkimessut 2010. Ja huomenna sama uudestaan.

Katosta avautuvan häkin tuunausta, osa 2

Täällä tyttöystäväni linnun, senegalin ja mosambikin hybridin Kindan, häkki oli tarpeettoman matalalla. Hän sai ajatuksen, että tätäkin häkkiä voisi korottaa toisen häkin avulla, kun meiltä sellainenkin löytyi käyttämättömänä.

Otimme kattoluukun kokonaan pois ja laitoimme tuon häkin rautalangalla (niin, ettei lintu voi satuttaa itseään teräviin päihin) vanhan häkin katolle. Tuloksena korkeimmat orret reilusti omaakin päätäni korkeammalla:

Lisää syytä välttää pelon tuottamista

Eläinten koulutuksesta -blogissa oli mielenkiintoinen juttu:
Pelko ja ahdistus saattavat lyhentää elinikää

Lainaus:

Kaikkiaan tutkimus osoittaa, että jatkuva stressi ja pelkääminen voi vaikuttaa koiran terveyteen haitallisesti ja jopa lyhentää koiran elinikää.

Oman käsitykseni mukaan stressi vaikuttaa moniin eri lajeihin suhteellisen samanlaisten mekanismien kautta. Eli voisi olettaa, että vastaavat mekanismit toimisivat myös lintujen kohdalla.

Papukaijan pähkinäpalloon pähkinöitä ja sälää

Ei mitään rakettitiedettä ja moni varmasti nähnyt jossain, mutta ehkä jollekin jotain uuttakin. Eli pähkinäpalloakaan ei kannata aina täyttää pähkinöillä.

Tuossa on seassa pahvia, puuta ja pari kuorellista maapähkinää. Menee jokunen hetki kauemmin syödä ne pähkinät. Tosin ei kannata heti täyttää aivan täyteen, vaan antaa linnulle mahdollisuus huomata, että siellä on jotain syötävääkin.

Lemmikkieläin on edelleen eläin, ei leikkikalu

Jälleen yksi koirauutinen sai aikaan ajatuksia ja yleistä turhautumista. Tällä kertaa kyseessä oli Johanna Tukiaisen koirahankita, joka on omassa sarjassaan jälleen vain jäävuoren huippu.

Erityisesti seuraava kommentti sai aikaan spontaania tarvetta tuoda pää seinän välittömään läheisyyteen useita peräkkäisiä kertoja:

"Kohublondi Johanna Tukiainen on hankkinut seurakseen sylikoiran, jonka voi pukea vaaleanpunaisiin vaatteisiin ja koruihin."

Miksi ihmisen pitää hankkia koira barbie-nukeksi? Eläin on aina eläin, aivan sama miten sitä pukisi pinkkiin asuun tai mitä ihminen haluaisi asiasta ajatella. Jos sitä yritetään väkisin vääntää lapsen tai leikkikalun asemaan, jää yleensä sen lajityypilliset ominaisuudet ja tarpeet huomioimatta ja seuraksena on huonosti voiva eläin.

Erityisesti papukaijojen kohdalla tämän merkitys korostuu, sillä kyseiset eläimet eivät ole sopeutuneet millään tavalla elämään ihmisten keskuudessa. Miten usein esimerkiksi iso papukaija on sylikoiran asemassa ilman, että sillä on mahdollisuutta esimerkiksi kiipeillä huoneistossa lajille sopivissa telineissä? Tai lentää edes hieman (miten esimerkiksi luonnossa pitkiä matkoja lentävä iso ara oikeasti lentää kerrostalossa)? Eräässä TV-ohjelmassa oli iso kakadu, jolle määrättiin masennuslääkettä nyppimisen takia. Koko ympäristössä ei näkynyt yhtään linnulle sopivaa kiipeilytelinettä ja häkki oli aivan liian pieni, varustettu muutamalla tylsällä orrella ja lelulla.

Tavallaan on ikävä ravistella joitain ihmisiä hereille romantisoiduista kuvitelmista, mutta totuus on, ettei papukaija voi nähdä ihmistä samalla tavalla, kuin ihminen näkee lemmikkinsä. Esimerkiksi käsinruokitulle papukaijalle ihminen ei ole platoninen kumppani, vaan usein pari, jonka kanssa lintu haluaisi jatkaa sukuaan. Mutta koska ihminen ei ole papukaija, voi tämä kuvio aiheuttaa linnulle valtavaa stressiä, joka monesti näkyy esimerkiksi höyhenten nyppimisenä. Varsinkin jos tämä linnun mielestä potentiaalinen pari katoaa aina joskus pitkäksi ajaksi.

Linnulle voi tarjota hyvän kodin, kun hyväksyy sen lintuna. Miten se liikkuu ja ruokailee luonnossa? Tarjoa sille näitä mahdollisuuksia myös vankeudessa. Ja tarjoa sille muutenkin riittävästi virikkeitä. Ja jos ei ole valmis hyväksymään eläintä lajinsa edustajana, ei sitä kannata alkujaankaan hankkia.

"Päätti laittaa koiransa kuriin"

Mm. Aamulehden sivuilla on viimepäivinä varmasti monia lemmikkiharrastajia puhuttanut uutinen miehestä, joka roikotti koiraa parvekkeelta tuntikausia. En nyt tässä tarkastele asiaa oikeudellisesta näkökulmasta, vaan koulutuksellisesta.

Yksi uutisen kohta herättää ajatuksia: "...mies oli kertomansa mukaan päättänyt laittaa koiran kuriin."

Tuo kommentti kuvastaa valitettavasti paljon sitä, miten pieni ymmärrys joillain ihmisillä on eri koulutusmenetelmien käytöstä ja miten eläimiä inhimillistetään liian usein. Oli sitten kyse koirista tai papukaijoista.

Kulttuurillisesta näkökulmasta on tietenkin ihmeteltävä, miksi palkitsemisen käyttö eläinten koulutuksessa kyseenalaistetaan monien toimesta (eläin ei tee mitään ilman herkkuja, se lellitään pilalle yms argumentit), mutta samat ihmiset pitävät rangaistuksen käyttöä itsestäänselvyytenä. Vaikka juuri rangaistuksella on useita tieteellisestikin todistettuja haittavaikutuksia.

Vaikka ei edes keskusteltaisi rangaistuksen käytön (puhutaan siis positiivisesta rankaisusta, eli vältettävän ärsykkeen lisäämisestä) eettisestä näkökulmasta yleisellä tasolla, niin rangaistusta käyttävät ihmiset eivät monesti ymmärrä, miten rangaistuksella voisi edes saada muutosta eläimen käyttäytymiseen. Näin eläimeltä viedään ne viimeisetkin mahdollisuudet oppia tilanteesta jotain ja "rangaistuksesta" tulee eläimen kannalta vain satunnaista ihmisen suorittamaa väkivaltaa.

Usein rangaistus on liian satunnaista eikä sitä käytetä riittävän johdonmukaisesti. Myös ajoitus on usein pielessä: ihminen palaa huoneeseen ja huomaa, miten lemmikki on tehnyt tuhojaan ihmisen ollessa pois. Eläimelle ei siis jää edes mahdollisuutta oppia tilanteesta ja välttää rankaisu tulevaisuudessa! Ja sitten ihmetellään, miten eläimen saisi lopettamaan jonkin kielletyn asian tekemisen.

Rankaisua käytettäessä voidaan ajatella, että eläin "ansaitsi" sen kohtalon, koska oli "ilkeä" tai "tuhma". Mitä vaatisi saada ihmiset tajuamaan, ettei eläin voi olla näitä? Se elää ympäristössään parhaansa mukaan ymmärtämättä ihmisen moraalikäsityksiä. Näin rankaisusta tulee vain satunnainen kosto, joka ehkä parantaa ihmisen oloa ikävässä tilanteessa. Eläin ei käsitä sitä kurinpidollisena toimena.

Toisaalta monesti rangaistus vain keskeyttää sen, mitä eläin on tekemässä (kuten lintu, joka syö kasveja) ja parin päivän päästä lintu on uudelleen tekemässä "pahojaan". Tällöin siis rangaistus ei vähennä toimintaa eikä siitä taaskaan ole mitään hyötyä.

Mutta edelleenkin, varsinkin puhuttaessa papukaijoista (en lähde koirien kouluttamiseen ottamaan kantaa sen enempää tässä, koska en sellaisia omista), rankaisu harvoin on tarpeen, vaan ongelmiin voidaan puuttua paremmillakin menetelmillä ilman, että ihminen esittäytyy pelottavana asiana. Ongelmakäyttäytymiseen puuttumiseksi voidaan valita eläimen hyvinvoinnin kannalta paras menetelmä.

Käyttäytymisongelmia ei muutenkaan ratkota vain "laittamalla eläin kuriin". Eettinen ja eläimen hyvinvoinnin huomioiva ongelmanratkaisu pohjautuu yleensä ongelmakäyttäytymistä (joka monesti on ongelma lähinnä ihmisen näkökulmasta ja on eläimeltä täysin odotettavaa toimintaa tilanteessa) ylläpitävien asioiden sekä mahdollisten edeltäjien selvittämiseen. Tämän jälkeen poistetaan ongelmakäyttäytymistä vahvistavat tekijät, suunnitellaan tarvittaessa uudelleen ympäristö ja edeltäjät sekä opetetaan eläimelle, miten sen tilanteessa kuuluisi toimia.

Aiheeseen liittyy esimerkiksi artikkelini "Tarvitseeko lemmikkipapukaijalle opettaa ei?".

Papukaija.fi sijoittuminen Googlessa

Koska Papukaija.fi-sivustoni tavoitteena on saavuttaa ihmisiä myös yhdistysten ulkopuolelta, on näiden ihmisten löydettävä sivusto. Tässä Google on Suomessa tärkeässä asiassa, sillä suurin osa hauista tehdään sen kautta.

Olenkin pyrkinyt sivustoa tehdessäni ja päivittäessäni siihen, että käyttäjä löytäisi myös Papukaija.fi-sivuston hakiessaan papukaijatietoa, ainakin tärkeimmillä hakusanoilla. Äskettäin saavutin yhden tärkeän virstapylvään: ohitin Wikipedian papukaijat-artikkelin hakusanalla "papukaija".

Yksi tärkeä tekijä Googlen kanssa ovat linkit. Joten haluaisinkin kiittää kaikkia sivustolleni linkittäneitä tahoja. Tällaisten avulla sivusto voi nousta esimerkiksi suomi24:n satunnaisten ja satunnaista tietoa sisältävien keskusteluketjujen ohi tärkeiden aiheiden kohdalla.

Toiminnan epäsäännöllinen vahvistaminen

Tarvitseeko lintua herkuttaa joka kerta, kun sen pyytää kädelle? Ei, tätä varten toiminnan vahvistamisesta voidaan tehdä hieman satunnaisempaa, sekä ajoituksen että vahvisteiden kohdalla.

Aiheeseen liittyen silmiini sattui mielenkiintoinen uutinen:
Pulut pelaavat kuin ihmiset

Koulutuksellisesta näkökulmasta kannattaa tietenkin huomioida, että ennen siirtymistä tällaiseen vahvistamiseen opetettava asia pitäisi olla opetettu riittävälle tasolle.

Häkin sijainnin merkitys aremman linnun kohdalla

Lintuhäkki olisi yleisestikin hyvä sijoittaa riittävän korkealle, jotta lintu voisi kokea olonsa turvalliseksi siellä; lähtökohtaisestihan ylimpien orsien olisi hyvä olla korkeammalla, kuin tilassa olevat ihmiset. Myönnän, ettei tämä kaikkien häkkien kanssa ole helppo temppu.

Mutta kesyttämisen yhteydessä tästä ei ole puhuttu niin paljon, vaikka luultavasti arempien lintujen kohdalla tämän merkitys korostuu. Kun tilassa on vieraita ja mahdollisesti pelottavia ihmisiä, korostuu myös sen merkitys, että lintu pääsee mahdollisimman turvalliseen paikkaan viettämään aikaa. Tällä voi vähentää potentiaalisen stressin määrää.

Toisaalta voisi kuvitella, että tästä olisi merkittävästi hyötyä myös linnun takaisin häkkiin saamisessa: korkeammalla olevaan turvalliseen häkkiin on varmasti helpompi mennä, kuin lähteä etsimään matalalla olevaa sisäänmenoaukkoa muutenkin mahdollisesti stressaavassa tilanteessa.

Kannattaakin varmasti miettiä huolella, että mihin sen häkin sijoittaa, erityisesti jos sinne tulee hieman arempi lintu. Näin uuteen asuntoon muuttamisesta voi tehdä jälleen hieman vähän vähemmän stressaavan tilanteen.

Kenen ongelma käyttäytymisongelma on?

Kääntäessäni Friedmanin artikkelia "Struggle for Dominance" luin siitä mielekiintoisen kohdan, joka herätti ajatuksia:

Of course, our goal´is always the same: To better interpret why our birds behave the way they do and identify what can be done to decrease the problems they encounter living with us.

Käyttäytymisongelmia katsotaan yleensä helposti ihmisen näkökulmasta ja ne koetaan ajoittain ongelmaksi vasta, kun ihminen kokee sen ongelmaksi. Mutta lähtökohtaisestihan ongelmat syntyvät silloin, kun lemmikkipapukaijamme kohtaa jotain sen elämään vaikuttavia ongelmia. Nämä sitten voivat eskaloitua ongelmiksi, jotka itsekin havaitsemme ja jotka aiheuttavat myös omistajalle ongelmia.

Pureva papukaija on tietenkin ihmisen näkökulmasta ongelma ja vaikeuttaa sen kanssa elämistä. Mutta puremista edeltää papukaijan ongelma: se esimerkiksi törmää johonkin tilanteeseen, joka laukaisee pelkovasteen ja pyrkii tilanteesta pois puremalla. Ihminen saattaa saada ikävän vekin käteensä, mutta papukaija voi uskoa taistelevansa henkensä edestä.

Höyheniään nyppivä papukaija on omistajan kannalta ikävä asia (ja nyppiminen voi joskus johtua tietenkin omistajasta riippumattomasta asiasta, joten ensisijaisesti asiaa pitäisi selvittää eläinlääkärin kanssa). Mutta jos nyppiminen johtuu ympäristön tekijän aiheuttamasta stressistä (kuten virikkeetön ympäristö tai eroahdistus), on papukaija altistunut tälle stressille luultavasti kauan sitten ja sitä voidaan pitää kroonisena stressinä.

Käyttäytymisongelmat kumpuavatkin monesti lemmikkipapukaijamme kohtaamasta ongelmasta, kun se yrittää elää ympäristössään parhaansa mukaan. Näin näihin ongelmiin voidaan myös puuttua ympäristön kautta sen sijaan, että nähtäisiin ongelmakäyttäytyminen linnun ominaisuutena tai vikana.

Ps. Kyseinen artikkeli löytyy käännettynä tästä: Kamppailu valta-asemasta - Faktaa vai fiktiota.

Kuivaruokakipoista syöminen vähän mielenkiintoisemmaksi

Yksinkertainen tapa tehdä kuivaruokien kiposta syömisestä hieman mielenkiintoisempaa, johon törmäsin äskettäin.

Siementen tai pellettien sekaan voi helposti laittaa kaikkea muuta pientä roinaa, kuten puupalasia ja muuta vastaavaa. Niitä tietenkin saa olla nostelemassa kippoon säännöllisesti, mutta tuleepahan ruokailusta taas hieman mielenkiintoisempi kokemus, kun ruokaa saa etsiä sälän seasta.

Välineellisen ehdollistumisen periaatteet toimivat ihmiselläkin

Tuli mieleeni mielekiintoinen artikkeli siitä, miten tietokonepelien suunnittelijat pystyvät pitämään pelaajat pelaamassa niitä (varsinkin verkkopelejä) käyttäen aivan samoja periaaatteita, joita eläintenkoulutuksessa käytetään.

5 Creepy Ways Video Games Are Trying to Get You Addicted

Itsekin pakko myöntää, että jotkin ilmiöt vaikuttavat tutulta siltä ajalta, kun itse pelasin yhtä isoa moninpelattavaa roolipeliä.

Papukaijan tarvikkeet tuplaavat hinnan

Kuinka moni on miettinyt, että paljon papukaijan hankkiminen itse asiassa maksaa kerrallaan, jos siihen laskee myös tarvikkeet?

Esimerkiksi Kamin ostamisen yhteydessä en tarvinnut paljoa tarvikkeita, sillä häkit yms löytyivät jo valmiina. Laskin kuitenkin mielenkiinnosta sen, miten paljon kultaposken ostamiseen kuluisi rahaa, jos mitään ei olisi valmiina:

Papukaijan hinta koostuu monesta tekijästä

Ehkä tuosta on myös hyötyä jollekin lintua hankkimassa olevalle.

Suomenkielinen artikkeli stereotyyppisestä käyttäytymisestä

Jaana Pohjolalta mielenkiintoinen artikkeli hevosten stereotyyppisestä käyttäytymisestä. Vaikka tietyt käyttäytymismallit olisivatkin papukaijoilla erilaisia, perusteet ovat silti pitkälti samoja.

Huonot tallitavat eli stereotypiat ovat hevoselle selviytymiskeino

Itse blogikin on mielenkiintoista luettavaa: Eläinten koulutuksesta

Vastaehdollistaminen toimii joskus hyvinkin tehokkaasti

Vastaehdollistaminen tarkoittaa jonkin epämiellyttävän ärsykkeen yhdistämistä miellyttävään ärsykkeeseen samalla niin, ettei pelkoreaktiota tai vastaavaa koskaan synny. Näin eläin saadaan totutettua pelkkää poisherkistämistä nopeammin johonkin epämiellyttävään.

Päätin alkaa opettamaan Kamille sitä, että se antaisi minun rapsutella (hyödyllinen asia mm. jos haluaa totuttaa sitä muunlaiseenkin käsittelyyn ja esim. valjaisiin). Haastetta riittää, sillä pelkkä sormen vieminen nokan eteen aiheutti pään vetämisen taakse ja ininää (jolla Kami ilmoittaa, että asia ei ole kiva).

Pienin askelein: sormi nokan lähelle => vahvista, hipaise nokkaa => vahvista, kosketa nokkaa enemmän => vahvista, silitä nokkaa => vahvista.

Pelkästään yhdessä noin vartin harjoittelusessiossa sain sen jo totutettua nokan kevyeen silittämiseen. Tästä on hyvä jatkaa kohti rapsuttelua.

Ei-käsiteltävä papukaija häkkiin tarvittaessa

Yksi ongelma ei-käsiteltävän papukaijan kanssa on se, ettei sitä uskalla päästää vapaaksi ellei tietä, että riittää aikaa siihen, jotta se menisi itse takaisin häkkiin.

Itse en kuitenkaan yritä laittaa edes Kamia (joka siis on näistä kultaposkiamatsoneista se käsiteltävä) koskaan häkkii itse, vaan pyydän sen sinne: kosketan ortta, sanon "häkkiin" ja se yleensä lentää kiipeilypuustakin häkin päälle ja kiipeää sisään kovalla kiireellä.

Samaa olen opettanut Kallelle ja edistystä on jo tapahtunut. Alkuun se meni häkkiin herkkupalan perässä, jos näki sen kipossa. Mutta ongelma oli se, että Kami syöksyi usein myös hakemaan tätä herkkua, joten olisi suotavaa, että sekin menisi häkkiin pyynnöstä. Muuten piti aina keksiä Kamille jotain muuta tekemistä täksi aikaa.

Nyt on Kallen kanssa jo päästy herkun pudottamisesta kippoon eroon. Äskettäin teimme yhden harjoituskierroksen ja riitti, että vilautti herkkupalaa häkin pinnojen kohdalla. Tästä houkuttelustakin pääsee eroon pienellä harjoittelulla.

Harjoitukseen voisi sisältyä esimerkiksi seuraavat askeleet:

• Kohde tai herkku häkin pinnojen sisällä => lintu kiipeää hakemaan sen
• Lisää vihje (esim. taputa tiettyä ortta häkin sisällä ja sano "häkki")
• Ala häivyttämään kohdetta tai herkkua
• Harjoittele säännöllisesti, jotta saat suoritusvarmuutta

Aviaario neitokakaduille (ja parille siniviiriäiselle)

Viikonlopun työstämisen jälkeen saatiin neitokakadujen oma huone vihdoin muuttokuntoon. Vielä tosin riittää sisustamista (virikkeet, köysiä yms).

Rajasin huoneesta toisen seinän ja ikkunan vieren pois rakentamalla näitä varten elementit ja suojasin seinän valkoisella pressulla. Ja lattialla kolmelle siniviiriäisparille sopiva häkki.

Tarkempi kertomus rakentamisesta tulossa myöhemmin.

Katosta avautuvan lintuhäkin tuunausta

Vaikka kyseinen häkki onkin monessa mielessä vanhanmallinen, niin avautuva kattoluukku osoittautui tässä tilanteessa käteväksi viritelmäksi.

Luukku auki ja päälle vanhasta (todella) pienestä häkistä kupu ilman pohjalaatikkoa, joka laitetaan riittävän hyvin kiinni. Tuloksena lisää kiipeilytilaa sekä kohta häkissä, joka on itseänikin selvästi korkeammalla.

Matkahäkkiin meneminen vieraassa paikassa & papukaijaseminaari

Seminaarissa päästin kultaposkiamatsoni Kamin ulos häkistä ja tällä kertaa se olikin hieman menemään takaisin matkahäkkiin. Se kyllä meni muutaman yrityksen jälkeen, mutta muutama syy rutiinin rikkoutumiselle:

• Harjoiteltu pääasiallisesti kotona, joten uusi paikka ja paljon häiriöitä häiritsi asiaa (eli kannattaa yrittää saada paljon toistoja eri ympäristöissä)
• Ennen kaikkea jätin matkahäkin pöydälle, joka oli aivan liian matala; jännittävä ympäristö, joten korkeampi paikka olisi turvallisempi

Ongelma ratkesi seuraavalla tavalla:

Pinosin vessapaperirullia (niitä nyt sattui olemaan lähellä) riittävän korkeaksi alustaksi ja helpotin häkkiin astumista laittamalla orren aivan sen eteen. Tämän jälkeen vaadittiinkin vain harjoittelua (alkaen rauhallisempana hetkenä ja siinä samalla melu sitten voimistui ihmisten tullessa lounaalta). Ajan kanssa homma alkoi toimimaan:



Yhteensä toistoja (joiden jälkeen Kami pääsi ulos häkistä) otettiin viikonlopunkin aikana useita kymmeniä.

Kaiken hälinen keskellä kaikki linnut eivät halua innokkaasti palata häkkiin, joten vaaditaan hieman luovia keinoja, kuten Milla seuraavassa kuvassa demonstroi:

Lintua tuotiin herkkujen avulla hiljalleen lähemmäksi häkkiä, josta oli otettu pohja pois, jotta käsi saatiin häkin sisälle ja lintua palkittua hiljalleen siitä, että se oppi pieniä askeleita kohti häkkiä.

Enemmän kuvia seminaarista löytyy täältä.

Ja ehdittiin Kamin kanssa harjoitella vielä vilkuttamistakin:

Päivän sana: rutiinit

Hetki sitten lähdettiin Kamin kanssa kohti Barbaran seminaaria Lahteen. Matkahäkkiin saamista varten varattiin reilusti aikaa varmuudenvuoksi (lähdön hässäkkä voi aina hämmentää). Päädyimme lähtemään tuntia aikaisemmalla junalla, sillä turha näitä on kopeissa istuttaa pitkään.

Riittävä määrä toistoja tekee matkakoppiin menosta rutiinin. Ja kun siellä oloa harjoitellaan, ei koppi ole paha asia. Ja ennakkoon harjoiteltiin lähtöasetelmaa: Kalle jää häkkiin ja Kami matkakoppiin. Varsinkin tällaiset yllättävät asetelmat voivat hämmentää ensimmäisillä kerroilla.

Näin matkahäkkiin meno sujui ilman ihmettelyä. Nyt kopissa istuu hieman hämmentyneen oloinen, mutta silti suhteellisen rentoutunut amatsoni.

Mitä eläinlääkärin pitää tietää papukaijojen käyttäytymisestä?

Joskus tulee vastaan juttuja, jotka saavat vain pudistelemaan päätään, kuten tänään Kaijuleiden foorumilla oheisessa topicissa.

Linnun omistaja itse on fiksu ihminen, mutta tilanteessa hämmentää eläinlääkäri, jonka kanssa hän on keskustellut amatsoninsa käyttäytymisestä. Tämä kyseinen eläinlääkäri oli sitä mieltä, että lintu pitää itseään "tasavertaisena" ja tämän takia käyttäyty "ylimielisesti"... ja vielä kuulemma tavalliseen tapaansa (kuka huomaa lievää inhimillistämistä?).

Tämän eläinlääkärin mielestä papukaijan pitäisi käyttäytyä passiivisesti ja alistua, kun sitä pidetään selällään sekä astua kädelle, vaikka ei haluaisi. Eli hyvin käyttäytyvä lemmikkipapukaija on alistettu stressille opittuun avuttomuuteen asti? Papukaija on tietenkin mahdollista opettaa olemaan pyyhkeessä nätisti käyttäen positiivista vahvistamista, mutta tällöin tuskin puhuttaisiin samalla ylimielisyydestä.

Loppupelissä papukaijalla ei ole mitään syytä olla selällään, jos sitä ei ole siihen nätisti opetettu ja näin annettu syytä. Se on monelle erittäin ahdistava tilanne ja on täysin tavallista käyttäytymistä, että papukaija pyrkii tilanteessa puolustautumaan (tällöin tietenkin lintua joutuu pitämään kiinni eläinlääkärillä). Olisikin huolestuttava merkki, jos lintu lannistettaisiin tällaisessa tilanteessa passiiviseksi.

Kunnioitan kyllä valtavasti eläinlääkäreiden tekemää työtä. He ovat lähtökohtaisesti eläinten fyysisen hyvinvoinnin ammattilaisia ja mielestäni tämä riittääkin: he osaavat parantaa sairauksia ja loukkaantumisia, heidän ei tarvitse välttämättä osata puuttua käyttäytymisongelmiin. Mutta jos he eivät ole perehtyneet näiden lajien käyttäytymiseen, olisi paras tiedostaa tämä eikä yrittää neuvoa. Uskon ja toivon, että suurin osa lintuja hoitavista eläinlääkäreistä kyllä ymmärtää, mitä tietävät ja mitä eivät. Mutta tämä henkilö ei ihan ollut ajan tasalla.

Eräs eläinlääkäri, kenen kanssa juttelin, puhui siitä, että heillä ei edes koulutukseen kuulu mitään kunnollista koulutusta käyttäytymisestä tai oppimisesta, sillä aika ei yksinkertaisesti riitä.

Olen jutellut eläinkaupassa töissä olevien ihmisten kanssa, jotka sanovat, että heille tulee paljon asiakkaita, joiden mielestä eläinkaupan työntekijän pitäisi tietää kaikki kaikista eläimistä. Voin vaan kuvitella, että miten paljon ihmiset luottavat sitten eläinlääkäriin. Onkin pelottavaa ajatella, että miten monelle ihmiselle on neuvottu ja mitä.

Lintujen käsittelyyn ja aiheeseen liittyen linkitin jo keskusteluunkin seuraavan erinomaisen artikkelin: Vaihtoehtoja papukaijan murtamiselle. Nimi kertoo jo hyvin, mistä on kyse.

Papukaijojen virikkeellistämismateriaalia

Löysin Good Bird -blogista linkin sivustolle "Parrot Enrichment", josta löytyy mielenkiintoisia ajatuksia ja ohjeita virikkeellistämiseen liittyen.

Ja virikkeellistämiseen liittyen (nyt kun tuli esille) mielenkiintoista luettavaa on World Parrot Trustin sivustolta löytyvä "Parrot Enrichment Activity Workbook 2.0", josta löytyy hyviä ideoita.

Positiivisen vahvistamisen virikkeellistävä vaikutus

Törmäsin mielenkiintoiseen kirjoitukseen "Eläinten koulutuksesta" -blogissa (joka on jo itsessään mielenkiintoinen ja seuraamisen avoinen): Positiivisella vahvistamisella voidaan vähentää stereotypioita.

Yhdysvalloissa tutkimuksessa koulutettiin stereotyyppistä käyttäytymistä esittäviä makakeja positiivisella vahvistamisella, samalla kun kontrolliryhmä jatkoi elämäänsä kuten aikaisemmin. Niille opetettiin ainakin kohdentaminen ja verinäytteen vapaaehtoinen antaminen.

Tuloksena koulutettujen makakien stereotyyppinen käyttäytyminen väheni. Valitettavasti koko artikkeli ei ole saatavilla, vaan pääsin lukemaan vain edellisen viestin ja abstraktin.

En aikanaan itse näe mitään syytä, miksi sama ei toimisi papukaijojen kanssa. Sen sijaa, että linnun kanssa vain "on", sen kanssa voi käyttää hieman aikaa erilaisten (monesti myös hyödyllisten) asioiden opettamiseen, jotka tekevät myös arjesta helpompaa.

Ja temppujenkin opettamisella voi olla jotain hyötyä myös eläimen kannalta (sen lisäksi, että se on hauskaa).

Lukemista: Eläinten "huono" käytös

Ei, kyseessä ei tällä kertaa ole saarna eläinten inhimillistämisestä, vaan mielenkiintoisesta artikkelista, jonka luin. Kyseessä on eläintenkoulutuksen pioneerien Brelandien artikkeli, joka on Skinnerin "The Behavior of Organisms" -kirjan mukaan ovelasti nimetty "The Misbehavior of Organisms".

Vanhassa alan klassikkoartikkelissa Brelandit kertovat kokemuksiaan siitä, miten monet jo opitut käyttäytymismallit hajoavatkin luonnollisten käyttäytymismallien tullessa peliin. Kuten pesukarhu, joka ei tahtonut laittaa kahta kolikkoa säästörasiaan, vaan alkoi hieromaan niitä käsissään, sillä tämä muistutti yhtä osaa sen ravinnon hankkimisesta.

Omakohtaista esimerkkiä varten en edes joudu menemään kovin kauas, vaan vastaavaa ilmeni opettaessani kultaposkiamatsoni Kamia noutamaan esinettä. Joskus se laittoi renkaan suoraan käteeni, mutta joskus se jäi pitämään esinettä jalassaan ja pyörittelemään sitä nokassaan, vaikka selvästi oli oppinut, mitä sillä oli tehtävä.

Varsinkin isot papukaijat syövät luonnossa ruokaa jalallaan. joten kyseinen toiminta muistutti hyvin pitkälti tätä. Samaa näkee juuri jalkalelujen kanssa: papukaija pitää sitä jalassaan ja jyrsii nokallaan. Kyseisen toiminnan voisi olettaa olevan itsevahvistavaa, sillä Kami monesti jatkoi sitä pidemmänkin hetken mieluummin, kuin laittoi esineen käteeni ja sai pähkinän palan. Ja jos ei olisi, niin tuskin mikään iso papukaija vaivautuisi edes poimimaan jalkalelua jalkaansa.

Neitokakadun kanssa samaa ongelmaa ei ilmennyt noutamisen kohdalla, mitä voi selittää jo se, että niillä tällainen toiminta on harvinaisempaa ja sopiva rengas ei neitokakadulla saanut aikaan ruoan hankintaan liittyvää käyttäytymistä.

Tällaiset saavat aikaan joskus hauskojakin tilanteita, kuten se, että Kalle kiinnostuu lelusta, saa sen itselleen ja sitten seurataankin 10 minuuttia, kun Kalle kiitää ympäri huonetta esine nokassaan ja Kami aivan perässä. Ja välillä yritetään kiskoa esinettä toisen nokasta. Kuten kuvasta näkyy.

Tarinan opetus: ymmärtämällä eläimen luonnollista käyttäytymistä voi välttyä erilaisilta sudenkuopilta. Tosin tällä kertaa tuskin ylitsepääsemätön asia, mutta mielenkiintoinen silti.

Baileyn seminaarin 2. päivä

Seminaarin toinen päivä oli mielenkiintoisempi itsenikin näkökulmasta, sillä siellä käsiteltiin enemmän itsellenikin uusia asioita, joista varsinkaan lintupuolella ei muutenkaan puhuta paljoa (ensin pitää tietenkin saada perusteet kuntoon).

Esimerkiksi behavioral economics oli mielenkiintoinen aihepiiri, sekä tämän lisäksi käsiteltiin mm. matchin law:ta ja sen vaikutuksia eläinten koulutuksessa erityisesti oikean toiminnan vahvistamiseksi.

Tämän lisäksi oli mielenkiintoista nähdä erilaisia esimerkkejä suoritusvarmuudesta: esimerkiksi Hollannin armeijalle/poliisille he olivat kouluttaneet hyökkäyskoiria täysin ilman rankaisun käyttä ja saaneet aikaan vähintään saman suoritusvarmuuden, kuin "perinteisillä" menetelmillä koulutetut vastaavat koirat.

Yhtä asiaa Bailey hoki koko seminaarin ajan:

"Change YOUR behavior."

Loppupelissä ainoa tapa saada tuloksia aikaan on muuttaa omaa toimintaansa. Jos jokin asia junnaa pari harjoituskertaa paikoillaan, ei kannata väkisin yrittää jatkaa samalla tavalla, vaan muuttaa omaa toimintaansa tilanteessa.

Juuri tämä asia kävi esimerkiksi kultaposkiamatsonini kanssa opettaessani esineen noutamista: opettaminen ei tuntunut edistyneen parin session aikana mihinkään, joten jouduin miettimään, mitä tein tilanteessa väärin ja korjaamaan sen. Ja kas kummaa, edistystä alkoi taas tapahtumaan. Mutta tästä myöhemmin lisää, kunhan saan aikaan kirjoittamani "koulutuspäiväkirja"-artikkelin tästä.

Allekirjoittanut myös päätyi ostamaan eräästä myyntipöydästä naksuttimen, jossa on pidennettävän tikun päässä kohde. Aivan kuin Ikean alle euron hintainen puulusikka ei toimisi aivan yhtä hyvin... itse asiassa se toimiikin. Mutta onpahan kouluttajalla ylihintainen kiva uusi lelu.

Baileyn seminaarin 1. päivä

Eilen illalla oli sitten pitkään odotettu eläintenkouluttaja Bob Baileyn seminaarin ensimmäinen päivä. Illan aikana käytiin läpi pitkälti koulutuksen perusasiota, mutta silti siitä sai poimittua useita mielenkiintoisia tiedonjyviä.

Paikan päällä oli paljon koiraihmisiä (en tainnut olla ihan ainoa, jolla ei koiraa ole, mutta melkein). Lintuja kouluttavia löytyi minun lisäkseni yksi (ja tietenkin Tommy Wiren, joka järjestää "kanakursseja").

Bailey on kuitenkin hyvä esiintyjä ja yhtenä päivän antina olikin se, että esitys sai minut miettimään paremmin omia tapoja toimia liittyen esim. asioiden prioriteetteihin yms.

Mielenkiintoisena lainauksena:

"We must make it worthwile for the animal to play our silly little games."

Eläimet on rakennettu oppimaan (jos ei olisi, ne olisivat pudonneet evoluution saatossa pois). Meidän tehtäväksi jää löytää keinot motivoida eläimiä leikkimään hassuja pikku leikkejämme, joita nämä asiat niille loppupelissä ovat.

Tänään on edessä sitten enemmän teorian sovelluksia.

Kyllä se papukaija kesyyntyy ajan kanssa

Juuri kun sain julkaistua kesytysartikkelin, niin tuo arempi kultaposkiamatsonini Kalle onnistui yllättämään positiivisesti.

Puuhailin Kamin (tämä nuorempi kultaposkiamatsonini) kanssa, kun Kalle tuli tapojensa mukaan viereen kyttäämään. Tarjosin sille pähkinää ja pienten murusten kanssa yritin johdatella kädelle, ja tällä kertaa se päättikin astua kädelle ilman isompaa empimistä.

Tämän lisäksi sain liikuteltua Kallea paikasta toiseen kädelläni; jotain, jota se ei ole koskaan antanut tehdä tällä tavalla, vaan lähtenyt lentoon usein jo pienen liikahduksen jälkeen. Tämä siis onnistui kolme kertaa.

Noh, ehkä tämä on hyvä esimerkki siitä, että tarjoamalla papukaijalle ympäristön, jossa se voi hyvin (tilat, virikkeet, ruokavalio, seura jne) se kesyyntyy hiljalleen ajan kanssa.

Kyseessä ei siis ole enää ollut pitkään aikaan vuosia kestävä vaikeista oloista tulleen papukaijan kesyttämisprojekti, vaan olen parhaani mukaan pyrkinyt Kallelle tarjoamaan hyvät olot ja antanut elää olohuoneessani Kamin kanssa.

Papukaijan kesyttäminen - projekti vai prosessi?

Monesti konsulttina kuulen puhuttavan siitä, että jokin asia pitäisi olla osa yrityksen normaaleja prosesseja sen sijaan, että kyseessä olisi yksittäinen projekti. Samaa olen lukenut viimeaikoina opiskellessani hakukoneoptimointia: yksittäisen sivuston optimoimiseksi suunnatun projektin sijaan sen pitäisi olla osa sivustoon liittyviä prosesseja.

Sama ajattelumalli sopii erinomaisesti lemmikkipapukaijojen kesyttämiseen: kesyttäminen ei ole yksittäinen projekti, joka alkaa linnun tultua kotiin ja loppuu sen ollessa "kesy". Siihen liittyvät asiat ovat osa linnun kanssa elämistä.

Luot linnullesi ympäristön, jossa se voi hyvin, vältät sen pelottelua ja voimankäyttöä ja tämän sijaan pyrit luomaan luottamusta tarjoamalla mukavia kokemuksia ihmisen kanssa olemisesta. Kaikki nämä kuuluvat yhtälailla kesyttämiseen kuin kesyn linnun kanssa elämiseen.

Huolimatta siitä, onko kyseessä projekti vai prosessi, voit lukea suhteellisen kattavan artikkelin aiheesta nettisivuiltani: "Papukaijan kesyttäminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä".

Kultaposkiamatsonin matkahäkkiharjoittelun sivuvaikutuksia

Olen viimepäivinä harjoitellut kultaposkiamatsoni Kamin (ei kuvassa) kanssa matkahäkkiin menemistä ja siellä olemista. Mielenkiintoisena sivuvaikutuksena myös Kalle on alkanut viettää aikaa matkahäkissä, kuten kuvasta näkyy.

Kallehan on sijoituslintu, joka alkuun pelkäsi ihmisiä kuollakseen. Ala- ja ylämäkien jälkeen vuosi sitten, kun Kami tuli sille seuraksi, sen hyvinvointi on kuitenkin parantunut havaittavasti: stereotyyppinen käyttäytyminen ja hermostuneisuus ovat vähentyneet lähes olemattomiin.

Seura ja Kamin antama esimerkki ovat olleet sen kanssa merkittäviä tekijöitä: kun toinen ravaa matkakopissa ja saa siitä herkkuja, Kalle itsekin kiinnostui siitä.

Parhaimmillaan tuossa matkahäkissä on ollut kerralla kaksi amatsonia, kun itse olen ollut puolen metrin päässä siitä. Ehkä se on jonkin tason merkki luottamuksen palaamisesta ihmisiin, jos lintu menee vapaaehtoisesti pieneen koppiin, vaikka aikaisemmin pelottava ihminen on aivan vieressä.

Tämän lisäksi saan tuotua jo käden oven viereen, joka mahdollistaisi sen sulkemisen, vaikka Kalle on häkissä sisällä; tämä tietenkin harjoittelun ansiosta, kun ihmisen käden pakoreitin eteen tuomisen pelko on varovasti vaihdettu siihen, että käden ilmestyminen eteen on hyvä juttu.

Toinen mielenkiintoinen hyvinvointiartikkeli

Olen parina päivänä lukenut ruokatunnilla ruoan ohella mielenkiintoisia artikkeleita liittyen eläinten hyvinvointiin, joten haluaisin aiheesta kiinnostuneille suositella myös seuraavaa:

Science-based assessment of animal welfare: wild and captive animals

Artikkelissa käsitellään paljon myös stressiä, kipua ja näiden sekä tunteiden vertailukelpoisuutta eri lajien väleillä. Artikkelissa osui silmään yksi mielenkiintoinen huomio, joka kannattaa pitää mielessä, jos kesyttää lintuaan:

"Stressaantuneet eläimet usein vaikuttavat vaimentavan sen käyttäytymisvastetta, jotta eivät herättäisi huomiota."

Stressin havaitseminen voi siis olla erittäin vaikeaa eläinten kohdalla. Tämän takia onkin tärkeää, että lintu pääsee tottumaan ihmiseen tilassa, jossa se pääsee perääntymään riittävän kauaksi tästä. Samoin pitäisi välttää linnun kyttäämistä aivan häkin vierellä, sillä häkissä se ei pääse perääntymään riittävän kauaksi.

Mielenkiintoinen artikkeli eläinten hyvinvoinnista ja käyttäytymisestä

Vaikka ensimmäinen artikkeli onkin hieman raskaampi, ei se tarkoita, että kaikki olisivat. Mutta luin tänään erittäin mielenkiintoisen tieteellisen artikkelin eläinten hyvinvoinnista, jonka mielelläni jaan muidenkin kanssa:

Using Behavior to Asses Animal Welfare

Vaikka artikkeli ei olekaan aivan tuorein (2004), niin se esittää mielenkiintoisen näkemyksen eläiten hyvinvoinnin määrittelyyn. Lemmikkilintuharrastuksen näkökulmasta mielenkiintoista on se, että hyvinvointi ei siis ole pelkästään fyysistä terveyttä, vaan se on vain toinen kysymys kahdesta. Toinen kuuluu kutakuinkin "Mitä eläin haluaisi tehdä?"

Saako eläin tehdä, mitä haluaa? Pääseekö se eroon asioista, joita haluaa välttää? Nämä kysymykset menevät jälleen eläiten käyttäytymistarpeisiin ja sivuavat myös eläinten viittä vapautta (joista voit lukea papukaijojen hyvinvointia käsittelevästä artikkelistani), mutta samalla kysytään mielenkiintoinen kysymys.

Onko luonnossa esiintyvä toiminta jotain, jota eläin oikeasti haluaisi tehdä ja olisi valmis työskentelemään päästäkseen tekemään sitä (jolloin se on tärkeää sen hyvinvoinnin kannalta)? Vai valitsisiko eläin olla tekemättä tätä vankeudessa, jos sen ei tarvitsisi, mutta se saisi valita.

Esimerkiksi lentäminen on tärkeää linnulle, mutta luonnossa papukaijat lentävät kilometrejä päivässä; jotain, mikä lemmikkilinnulle ei ole mahdollista. Haluaisiko papukaija lentää näin pitkiä matkoja, jos mahdollista, vai valitsisiko se lyhyemmät matkat, jos ravintoa löytyy helpommin? Tosin tähän kysymykseen voisi löytyä viitteitä luonnossa papukaijoja tutkivilta biologeilta.

Mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin olisi mielenkiintoista saada vastaus, jos pohditaan niinkin syvällisisä ajatuksia, kuin papukaijojen lemmikkinä pitämisen oikeutus.

Psittacines - Ajatuksia ja ideoita laidasta laitaan elämästä papukaijojen kanssa

Päätin sivustoni lisäksi perustaa vielä rinnalle blogin. Syy erilliseen blogiin on se, että haluan pitää Papukaija.fi-sivuston suhteellisen asiapohjaisena, kun blogissa voin kirjoittaa enemmänkin omia ajatuksiani ja kokemuksia myös omien lintujeni kanssa elämisestä.

Blogissani ajattelin jakaa ajatuksia ja oivalluksia laidasta laitaan. Joskus voi olla hieman raskaammastakin aiheesta, kun taas ajoittain voin lisätä tänne hauskoja kuvia tai muuta vastaavaa. Ja mitä tahansa tältä väliltä, kuten myös mielenkiintoisia linkkejä. En kuitenkaan käsittele asioita niin perusteellisesti.

Tavoitteenani olisi päivittää tätä blogia vähintään kerran viikossa, mutta jos ajatuksia on, useammin. Kannattaa käydä siis ajoittain lukemassa tai tilata blogin syöte, jos lyhyet papukaijoihin liittyvät jutut ja ajatukset kiinnostavat.

Ja jos et ole vielä aikaisemmin sivustooni tutustunut, kannattaa käydä viimeistään nyt katsomassa: Papukaija.fi - Papukaija lemmikkinä