torstai 10. maaliskuuta 2011

Lähdin mukaan Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n hallitukseen

Olen aikaisemmin yrittänyt pysyä pois ainakin lemmikkilintuyhdistysten hallituksista, mutta koska tilanne on muuttunut, päätin pyydettäessä lähteä Kaijuleiden hallitukseen mukaan vuodelle 2011. Suostuin periaatteitteni vastaisesti ensimmäistä kertaa minkään yhdistyksen sihteeriksi, johon tehtävään yhdistyy myös tiedotus (tämä on lähellä omaa osaamistani).

Tällä hetkellä voisi sanoa, että Kaijuleissa on hyvä draivi päällä ja toiminta on sellaista, johon haluan osallistua ja josta voin sanoa ylpeänä olevani mukana.

Mukana on paljon mukavia ihmisiä ja keskittymisalueet ovat mielestäni juuri oikeita: riittävästi painoa lintujen hyvinvoinnilla sekä tiedon levittämisellä (mm. tuleva kasvattajalista vaikuttaa erittäin lupaavalta projektilta), mutta samalla järjestetään jäsenille palveluita ja tapahtumia, joissa ihmiset haluavat käydä.

Esimerkkinä tapahtumista edellisen viikonlopun Antaverkan tapahtuma, jossa paikalla oli yli 20 ihmistä (kuvia löydät mm. tästä sen sijaan, että jatkettaisiin lintupäiviä kaikissa mahdollisissa liikkeissä niin, että mukana on vain pari ihmistä.

Kaijuleiden hallituksessa yritän tämän vuoden aikana keskittyä erityisesti kehittämään tiedottamista ja hyödyntämään erilaisia kanavia monipuolisesti. Tavoitteeni on tehdä yhdistyksen toimintaa tutummaksi jäsenille ja muillekin ihmisille. Erityisesti haluan lisätä ihmisten tietoa siitä kaikesta, mitä yhdistys tekee lintujen hyvinvoinnin edistämiseksi, mutta mikä ei näy suoraan jäsenille.

Vuoden aikana on odotettavissa erilaisia uudistuksia tälläkin saralla. Näistä voidaan mainita esimerkiksi tämän kuun lopulla aloittava 4 kertaa vuodessa julkaistava uutiskirje. Tämän tilaamisesta tulee ohjeet myöhemmin.

Odotankin mielenkiintoista vuotta ja uskon vahvasti, että tällä porukalla saamme kehitettyä lemmikkilintuharrastusta Suomessa oikeaan suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti