tiistai 2. marraskuuta 2010

Lemmikkieläin on edelleen eläin, ei leikkikalu

Jälleen yksi koirauutinen sai aikaan ajatuksia ja yleistä turhautumista. Tällä kertaa kyseessä oli Johanna Tukiaisen koirahankita, joka on omassa sarjassaan jälleen vain jäävuoren huippu.

Erityisesti seuraava kommentti sai aikaan spontaania tarvetta tuoda pää seinän välittömään läheisyyteen useita peräkkäisiä kertoja:

"Kohublondi Johanna Tukiainen on hankkinut seurakseen sylikoiran, jonka voi pukea vaaleanpunaisiin vaatteisiin ja koruihin."

Miksi ihmisen pitää hankkia koira barbie-nukeksi? Eläin on aina eläin, aivan sama miten sitä pukisi pinkkiin asuun tai mitä ihminen haluaisi asiasta ajatella. Jos sitä yritetään väkisin vääntää lapsen tai leikkikalun asemaan, jää yleensä sen lajityypilliset ominaisuudet ja tarpeet huomioimatta ja seuraksena on huonosti voiva eläin.

Erityisesti papukaijojen kohdalla tämän merkitys korostuu, sillä kyseiset eläimet eivät ole sopeutuneet millään tavalla elämään ihmisten keskuudessa. Miten usein esimerkiksi iso papukaija on sylikoiran asemassa ilman, että sillä on mahdollisuutta esimerkiksi kiipeillä huoneistossa lajille sopivissa telineissä? Tai lentää edes hieman (miten esimerkiksi luonnossa pitkiä matkoja lentävä iso ara oikeasti lentää kerrostalossa)? Eräässä TV-ohjelmassa oli iso kakadu, jolle määrättiin masennuslääkettä nyppimisen takia. Koko ympäristössä ei näkynyt yhtään linnulle sopivaa kiipeilytelinettä ja häkki oli aivan liian pieni, varustettu muutamalla tylsällä orrella ja lelulla.

Tavallaan on ikävä ravistella joitain ihmisiä hereille romantisoiduista kuvitelmista, mutta totuus on, ettei papukaija voi nähdä ihmistä samalla tavalla, kuin ihminen näkee lemmikkinsä. Esimerkiksi käsinruokitulle papukaijalle ihminen ei ole platoninen kumppani, vaan usein pari, jonka kanssa lintu haluaisi jatkaa sukuaan. Mutta koska ihminen ei ole papukaija, voi tämä kuvio aiheuttaa linnulle valtavaa stressiä, joka monesti näkyy esimerkiksi höyhenten nyppimisenä. Varsinkin jos tämä linnun mielestä potentiaalinen pari katoaa aina joskus pitkäksi ajaksi.

Linnulle voi tarjota hyvän kodin, kun hyväksyy sen lintuna. Miten se liikkuu ja ruokailee luonnossa? Tarjoa sille näitä mahdollisuuksia myös vankeudessa. Ja tarjoa sille muutenkin riittävästi virikkeitä. Ja jos ei ole valmis hyväksymään eläintä lajinsa edustajana, ei sitä kannata alkujaankaan hankkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti