Miksi pyrin välttämään tungettelevia menetelmiä papukaijojen kanssa

Eräästä keskustelusta tuli mieleen se, että en ole tainnut koskaan kovin selkeästi perustella sitä, miksi puolustan positiivisen vahvistamisen käyttöä muiden koulutusmenetelmien ylitse niin innokkaasti. Kyseessä ei ole pelkästään se, että Friedman tai Heidenreich olisivat niin sanoneet (vaikka tällaisten ammattilaisten perustelluilla näkemyksillä onkin suuri merkitys). Taustalla on kuitenkin muitakin asioita. Tämä voi tietenkin aiheuttaa ihmettelyä, jos omistaja omasta mielestään pärjää lintujensa kanssa hyvin.

Itse näen papukaijan ensisijaisesti villieläimenä, joka on tempastu omasta asuinympäristöstään elämään olohuoneisiimme. Ympäristö, joka on täysin erilainen kuin se, johon laji on evoluution kautta kehittynyt. Papukaija voi olla emojen ruokkima tai käsinruokittu, se voi elää yksin tai parvessa, tai se voi pelätä ihmistä tai pitää sen seurasta, mutta kyseessä on silti villieläin.

Kotimme on loppupelissä äärimmäisen rajoittunut ympäristö papukaijalle, ja vaikka yritämmekin parhaamme, tuskin pystymme antamaan sille yhtä paljon mahdollisuuksia käyttää niitä taitoja ja ominaisuuksia, joita se luonnossa tarvitsee mm. ravinnon hankkimiseen. Joillain linnuilla on tällaisia mahdollisuuksia enemmän, kun joillain taas vähemmän.

Toisaalta kotonammekin riittää linnuille pelättäviä tai vältettäviä asioita (sillä erolla luontoon, ettei niitä pysty pakenemaan kovin kauaksi). Voi olla, että omistaja huomaamattaan tai vahingossa säikäyttää linnun (esim. kolistelemalla riittävän kovaa) tai voi olla, että käsinruokittukin lintu pelkää vieraita. Stressin lähteitä on paljon muitakin, kuten käsinruokitulle yksin vietetty aika (ainakin jos tämä on riittävän pitkä). Ehkä se joskus tottuu tähän, ehkä ei (mahdoton sanoa.. joku alkaa pahimmassa tapauksessa nyppimään ja huutamaan, joistain merkkejä ei näe ainakaan ulos), mutta tilanne on hyvin erilainen, kuin luonnossa.

Näiden pohjalta monesti herää kysymys itsellekin, että voiko tuollaiselle linnulle edes tarjota miten hyvät olot kotioloissa.

Ikäviä ja pelottavia tilanteita kuitenkin tulee säännöllisesti vastaan. Tästä syystä en itse halua omalla toiminnallani lisätä niitä, vaan pyrin valitsemaan menetelmät, jotka tarjoavat linnulle mahdollisimman usein hyviä kokemuksia sekä mahdollisuuksia tehdä valintoja. Molemmat ovat asioita, joiden lisääminen lisää myös linnun hyvinvointia.

Koska en pysty katsomaan lintujeni pään sisälle, pyrin valitsemaan käyttämäni menetelmät sen pohjalta, että niillä saadaan vaadittu lopputulos aikaan linnun kannalta mahdollisimman hyvin menetelmin. En itse ainakaan näe mitään keinoa oikeasti ymmärtää, voivatko lintuni hyvin, joten pyrin edistämään sitä niissä tilanteissa, joissa tiedän jonkin asian tätä edistävän (oli kyseessä sitten koulutus, virikkeellistäminen, ruokavalio jne). Omakin osaamiseni on rajoitettu, mutta pyrin edes opettelemaan jatkuvasti uutta ja soveltamaan sitä käytäntöön.

Toisaalta haluan myös opettaa ihmisille tämän pohjalta ns. "parhaita toimintatapoja". En pysty sanomaan, miten linnun hyvinvointiin vaikuttaa esim. hieman tungettelevien menetelmien säännöllinen (vaikka harvinainen) käyttö, mutta haluan valita menetelmät, joiden tiedetään edistävän hyvinvointia.

Joskus ongelmat eivät ainakaan näy ulospäin, kun taas toisella linnulla samat menetelmät tekevät siitä aggressiivisen ja herkästi ihmistä purevan. Ongelma on monesti siinä, ettei näitä ongelmia voi ennustaa ennakkoon. Käytännössä löytyy paljon lintuja, jotka ovat muuttuneet aggressiiviseksi samoista menetelmistä, mitä jotkin yksilöt ovat ainakin sietäneet. Mieluiten lähden siis liikkeelle turvallisimmista menetelmistä.

Mutta summatakseni edelliset asiat:

• Haluan tarjoita linnulleni mahdollisimman paljon sen hyvinvointia edistäviä kokemuksia äärimmäisen rajoittuneessa ympäristössä.
• En tiedä, miten hyvin lintuni voi, joten pyrin (mahdollisuuksien ja osaamiseni mukaan) tarjoamaan sille mahdollisimman hyvän ympäristön elää lintuna.
• Haluan opettaa ihmisille turvallisimpia toimintatapoja, jottei ongelmien ilmeneminen olisi tuurista kiinni.

En tällä halua kuitenkaan väittää, että samat asiat eivät toimisi muiden eläinten, esim. ei-domestikoituneiden, kanssa. En vain halua ottaa niihin kantaa, sillä itselläni ei ole kokemusta niistä.

Miten edistää linnun kynsien kulumista?

Vaikka eripaksuiset orret ovatkin tärkeitä linnun kysien kulumisen kannalta, ne eivät vielä yksin riitä. Linnun on myös käytettävä niitä, jotta kynnet oikeasti kuluisivat.

Kuvassa yksi tapa antaa linnulle syy kiipeillä hieman erilaisemmissakin paikoissa, jotka varmasti altistavat kynsiäkin paremmin kulumiselle. Pähkinäpallon kanssa Kami saa tapella oman aikansa, jotta saisi edes sen sisältä löytyvän yhden maapähkinän ulos.

Amatsonien häkistä löytyy paljon eri paksuisia orsia, joita pitkin pääsee kiipeilemään paikasta toiseen. Joskus laitan pähkinäpallot roikkumaan sopiviin paikkoihin, joskus taas "tuoreruokapallon" (joka siis on järeämpi versio jyrsijöiden vastaavasta, ilman riskiä kiilata kynsi väliin).

Amatsonihäkin sisustusta

Laitoin viikonlopun aikana amatsonihäkin sisustusta hieman uusiksi. Kerralla ei tietenkään kannata kaikkea rysäyttää, joten jätin häkkiin myös vanhoja orsia ja kiipeilypaikkoja (jotka muutenkin toimivat). Mutta samalla rakensin lisää puisia kiipeilyreittejä.

Kuvanlaatu ei nyt ole ehkä aivan paras, sillä laiskuuttani kuvasin sen kännykkäkameralla. Ajatuksena kuitenkin oli se, että linnuilla on hyvät kiipeilyreitit ympäri häkkiä (ei välttämättä helpot, vaan mukana myös jyrkkiä kulmia, jotka sopivat amatsoneille).

Oikealla puoliskolla (joka ei näy kuvasta niin hyvin) on vielä yksi pitkä haarautuva puu, johon olen ruuvannut lähes 10cm paksun puupätkän. Sen lopussa roikkuu katosta yksi pähkinäpallo. Käytännössä siis häkistä löytyy paljon erilaisia puita ja lelujen yms sijoittelulla pyrin lintuja rohkaisemaan käyttämään niitä. Tämä tekee tietenkin ympäristöstä mielenkiintoisemman, mutta myös kuluttaa kynsiä.

Tällä viikolla lisäilen vielä hiljalleen muutamia uusia isoja leluja (kunhan saa lintuja totutettua hieman niihin... varsinkaan kerralla ei viitsinyt vaihtaa niin paljoa juttuja häkistä). Tämän lisäksi tuota etukulman ruokailupaikkaa voisi vielä hieman hajauttaa ympäri häkkiä.

Lemmikkilinnun hyvinvoinnin muodostuminen

Konsultti on jännä eläin: sillä vaikuttaisi olevan suuri tarve piirtää kaikesta kuva (yleensä Powerpointilla). Itse olen pyrkinyt löytämään jotain selkeää tapaa esittää FAWC:n Five freedoms -mallia kuvan avulla.

(Klikkaa yllä olevaa kuvaa nähdäksesi sen suurena.)

Hyvinvoinnin perustana toimii fyysinen hyvinvointi, joka tulisi olla ensin kunnossa. Tämä muodostuu erityisesti välittömän fyysisen hyvinvoinnin sekä hieman pidemmällä tähtäimellä terveellisen ruokavalion kautta.

Jotta vankeudessa elävä papukaija (tai muu eläin) voisi voida hyvin, on otettava huomioon myös sen psyykkinen hyvinvointi. Tässä tärkeitä asioita ovat vapaus pelosta ja stressistä (laskin tähän myös valinnanvapauden), mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen sekä lajille soveltuva ympäristö.

Mitään edellä mainituista palikoista ei saisi sivuuttaa, vaan kaikki ovat tärkeinä osina luomassa lemmikkilinnun hyvinvointia.

Otan mielelläni vastaan kommentteja tästä: onko kuva riittävän selkeä ja ymmärtääkö sen ajatuksen tällä lyhyellä selityksellä?

Fanaattista yhden ihmisen seuraamista?

Erehtyin taas lukemaan erästä keskustelua (pitäisi vaan suosiolla pysyä pois tietyistä paikoista, vaikuttaisi kerran kuussa vierailutkin olevan liikaa oman mielenterveyden kannalta), jossa taas verrattiin Barbara Heidenreichin "oppien" seuraamista fanaattisuuteen yms ja puhuttiin "hänen opeistaan" tai "menetelmistään".

Valitettavasti valloillaan on paljon väärää tietoa liittyen eläinten koulutukseen, jota epähuomioissa tai tarkoituksenhakuisesti levitetään erinäisissä paikoissa. Tätä samaa retoriikkaa olen kuullut aikaisemminkin, mutta siitä ei näytä pääsevän eroon, vaikka asiaa selitettäisiinkin ihmisille.

Barbara itsessään on yksi hyvä ja kokenut eläitenkouluttaja ja hänen kirjoituksiin viitataan monesti, sillä hän on tuonut osaamistaan paljon lintupuolelle sekä käynyt Suomessa pitämässä seminaareja. Mutta en ole itse kertaakaan havainnut Barbaran itsensä väittävän, että kyseessä olisivat hänen menetelmät, vaan puhutaan huomattavasti laajemmin levinneestä ja paljon tutkitusta alueesta, jota käytännössä soveltavat kaikki maailman johtavat eläintenkouluttajat.

Itse asiassa myös Barbara sivustollaan sanoo seuraavaa:

"Good Bird Inc believes responsible teaching of animal training information requires that the teacher demonstrates a clear understanding of the science of Behavior Analysis and its appropriate use to influence behavior."

Eläinten oppimisen tutkimuksella on pitkä juuret, jotka ulottuvat aina 1900-luvun alkuun ja Pavlovin teoriaan klassisesta ehdollistumisesta. Välineellisen ehdollistumisen teorian isäksi luetaan Skinner, jonka 1938 julkaistu kirja "The Behavior of Organisms" esitteli tätä teoriaa. Tämän jälkeen molempia oppimisen alueita on tutkittu laajalti ja niiden on havaittu koskevan käytännössä kaikkia eläimiä.

Myös eri menetelmien vaikutusta eläinten hyvinvointiin on tutkittu laajalti. Esimerkiksi säännöllisen pakottamisen vaikutusta (joka linnuilla voisi tarkoittaa paniikissa vastaan pyristelevän linnun kiinnipitämistä kerta toisensa jälkeen valjaita yms. varten) kuvaa hyvin seuraava (nykystandardeilla varmasti epäeettinen) koe, joka kuvaa, miten eläin ei enää edes yritä paeta pelottavaa tilannetta:

In part one of Seligman and Steve Maier's experiment, three groups of dogs were placed in harnesses. Group One dogs were simply put in the harnesses for a period of time and later released. Groups Two and Three consisted of "yoked pairs." A dog in Group 2 would be intentionally subjected to pain by being given electric shocks, which the dog could end by pressing a lever. A Group 3 dog was wired in parallel with a Group 2 dog, receiving shocks of identical intensity and duration, but his lever didn't stop the electric shocks. To a dog in Group 3, it seemed that the shock ended at random, because it was his paired dog in Group 2 that was causing it to stop. For Group 3 dogs, the shock was apparently "inescapable." Group 1 and Group 2 dogs quickly recovered from the experience, but Group 3 dogs learned to be helpless, and exhibited symptoms similar to chronic clinical depression.

In part two of the Seligman and Maier experiment, these three groups of dogs were tested in a shuttle-box apparatus, in which the dogs could escape electric shocks by jumping over a low partition. For the most part, the Group 3 dogs, who had previously "learned" that nothing they did had any effect on the shocks, simply lay down passively and whined. Even though they could have easily escaped the shocks, the dogs didn't try.

(lähde: Wikipedia - Learned helplessness (suom. opittu avuttomuus))

Skinnerin oppeja käytäntöön alkoivat soveltamaan hänen oppilaansa Marian Breland (myöhemmin Bailey) sekä hänen aviomiehensä Keller Breland. Tämän lisäksi Bob Bailey tuli myöhemmin mukaan heidän yritykseensä. Tätä osaamista erityisesti koirapuolella on popularisoinut Karen Pryor, joka toi tätä varten termin naksutinkoulutus (joka jälleen perustuu jo Skinnerin löytämiin oppimisen periaatteisiin). Lintujen kanssa toimivista henkilöistä voidaan mainita mm. käytännössä lintuja kouluttava Steve Martin ja sovellettuja käyttäytymistieteitä (applied behavior sciences) lemmikkien kanssa toimimiseen tuonut Utahin yliopiston psykologian professori Susan Friedman.

Artikkelista "Animal Training: The Art of Science" löytyy Friedmanin ja Martinin mielenkiintoinen "vuoropuhelu" tieteen ja käytännön suhteesta eläintenkoulutuksessa.

Yllä oleva lista on vain murto-osa niistä kaikista ammattilaisista, jotka ympäri maailmaa soveltavat näitä välineellisen ja klassisen ehdollistumisen periaatteita toimiessaan eläinten kanssa. Suomessa lintutapahtumissakin on käynyt useita kertoja Eläinkoulutuskeskuksen Erkku Kottonen. Tämän lisäksi Tuire Kaimio on monien ihmisen tuntema ammatikseen eläimiä kouluttava henkilö, jolle tärkeintä (kuten kaikille muillekin edellä mainituille henkilöille) on eläinten hyvinvointi.

Itse useita kirjoja (populaari- ja ammattikirjallisuutta) sekä artikkeleita (mm. kaikki Friedmanin artikkelit) lukeneena, muutamia seminaareja käyneenä (2 Barbaran seminaaria sekä Bob Baileyn seminaari) sekä Susan Friedmanin kurssin käyneenä (joka on suunnattu ensisijaisesti ammatikseen eläinten kanssa toimiville) olen taas huomannut, että nämä kaikki muodostavat yhtenäisen loogisen kokonaisuuden, jonka pohjalta pystytään paremmin ennustamaan eläinten käyttäytymisen muuttumista oppimisen pohjalta sekä valitsemaan eettiset menetelmät pureutua esimerkiksi käyttäytymisongelmiin. Ja olen omaltakin osaltani havainnut niiden toimivan käytännössä omien ja monien muiden ihmisten lintujen kohdalla.

Eläinten kouluttamiseen liittyen voidaankin sanoa selvästi, että kyseessä ei ole kenenkään yhden ihmisen ajatukset, joita fanaattisesti seurattaisiin (ainakin kun puhutaan tietelliseen pohjaan oppinsa perustavista kouluttajista... oma lukunsa ovat sitten mm. erilaiset "-aseta laji tähän- kuiskaajat"). Kyseessä ovat lukemattomat kerrat tieteellisesti ja käytännössä todetut menetelmät ja periaatteet.

Jos joku haluaa syventää osaamistaan muista kuin Barbaran materiaaleista, ohessa muutamia suosituksia, joista lähteä liikkeelle:

• Karen Pryor: Don't shoot the dog
• Ken Ramirez: Animal Training: Successful Animal Management Through Positive Reinforcement
• Susan Friedmanin artikkelit
• Bob Baileyn seminaarin DVD-taltiointi

Omalta osaltani mm. kirjassani ja artikkeleissani pyrin tuomaan juuri edellä mainittujen ammattilaisten tietoa ja ymmärrystä suomenkielisille harrastajille. Tällöinkään kyseessä eivät missään nimessä ole ole omat menetelmäni (vaikka tietenkin olen soveltanut näitä menetelmiä käytäntöön mm. omien lintujeni kanssa), vaan maailman johtavien asiantuntijoiden tiedon ja kokemuksen välittäminen uusille ihmisille.

Edit: Lisätty kommentti ja lainaus opitusta avuttomuudesta.

Edit 2: Muistin myös, että olen jo aikaisemminkin kirjoittanut kolumnin fanaattisuuteen liittyen: "Intohimoa vai fanaattisuutta".

Lemmikkimessut, 1. päivä

Kahdeksan tunnin messupäivystyksen jälkeen pääsin vihdoin palaamaan kotiin, mutta päivän voi sanoa onnistuneen hyvin. Olin koko päivän Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n standilla, joka ennen päivän alkamista näytti tältä:

Olikin ilo olla tällä kertaa edustamassa Kaijuleita messuilla. Ensinnäkin saimme standin näyttämään mielestäni hyvältä. Asiallinen ulkoasu luo varmasti luotettavuutta ihmisten silmissä ja auttaa saamaan tärkeitä viestejä paremmin perille.

Mutta erityisesti saimme messuille hyvää materiaalia esille ja jaettavaksi. Pari yhdistyksen aktiivia olivat ideoineet loistavia julisteita, joissa nostettiin joitain tärkeitä asioita selvästi esille. Tämän pohjan päälle sain vielä suunniteltua hyvin kolme erilaista esitettä jaettavaksi. Kaikki esitteet sisälsivät juuri lintujen hyvinvointia edistävää materiaalia.

Oli mukava olla tekemässä tällaista tärkeää työtä hyvällä porukalla. Lisää kuvia messuilta löytyy seuraavasta paikasta: Lemmikkimessut 2010. Ja huomenna sama uudestaan.

Katosta avautuvan häkin tuunausta, osa 2

Täällä tyttöystäväni linnun, senegalin ja mosambikin hybridin Kindan, häkki oli tarpeettoman matalalla. Hän sai ajatuksen, että tätäkin häkkiä voisi korottaa toisen häkin avulla, kun meiltä sellainenkin löytyi käyttämättömänä.

Otimme kattoluukun kokonaan pois ja laitoimme tuon häkin rautalangalla (niin, ettei lintu voi satuttaa itseään teräviin päihin) vanhan häkin katolle. Tuloksena korkeimmat orret reilusti omaakin päätäni korkeammalla:

Lisää syytä välttää pelon tuottamista

Eläinten koulutuksesta -blogissa oli mielenkiintoinen juttu:
Pelko ja ahdistus saattavat lyhentää elinikää

Lainaus:

Kaikkiaan tutkimus osoittaa, että jatkuva stressi ja pelkääminen voi vaikuttaa koiran terveyteen haitallisesti ja jopa lyhentää koiran elinikää.

Oman käsitykseni mukaan stressi vaikuttaa moniin eri lajeihin suhteellisen samanlaisten mekanismien kautta. Eli voisi olettaa, että vastaavat mekanismit toimisivat myös lintujen kohdalla.

Papukaijan pähkinäpalloon pähkinöitä ja sälää

Ei mitään rakettitiedettä ja moni varmasti nähnyt jossain, mutta ehkä jollekin jotain uuttakin. Eli pähkinäpalloakaan ei kannata aina täyttää pähkinöillä.

Tuossa on seassa pahvia, puuta ja pari kuorellista maapähkinää. Menee jokunen hetki kauemmin syödä ne pähkinät. Tosin ei kannata heti täyttää aivan täyteen, vaan antaa linnulle mahdollisuus huomata, että siellä on jotain syötävääkin.

Lemmikkieläin on edelleen eläin, ei leikkikalu

Jälleen yksi koirauutinen sai aikaan ajatuksia ja yleistä turhautumista. Tällä kertaa kyseessä oli Johanna Tukiaisen koirahankita, joka on omassa sarjassaan jälleen vain jäävuoren huippu.

Erityisesti seuraava kommentti sai aikaan spontaania tarvetta tuoda pää seinän välittömään läheisyyteen useita peräkkäisiä kertoja:

"Kohublondi Johanna Tukiainen on hankkinut seurakseen sylikoiran, jonka voi pukea vaaleanpunaisiin vaatteisiin ja koruihin."

Miksi ihmisen pitää hankkia koira barbie-nukeksi? Eläin on aina eläin, aivan sama miten sitä pukisi pinkkiin asuun tai mitä ihminen haluaisi asiasta ajatella. Jos sitä yritetään väkisin vääntää lapsen tai leikkikalun asemaan, jää yleensä sen lajityypilliset ominaisuudet ja tarpeet huomioimatta ja seuraksena on huonosti voiva eläin.

Erityisesti papukaijojen kohdalla tämän merkitys korostuu, sillä kyseiset eläimet eivät ole sopeutuneet millään tavalla elämään ihmisten keskuudessa. Miten usein esimerkiksi iso papukaija on sylikoiran asemassa ilman, että sillä on mahdollisuutta esimerkiksi kiipeillä huoneistossa lajille sopivissa telineissä? Tai lentää edes hieman (miten esimerkiksi luonnossa pitkiä matkoja lentävä iso ara oikeasti lentää kerrostalossa)? Eräässä TV-ohjelmassa oli iso kakadu, jolle määrättiin masennuslääkettä nyppimisen takia. Koko ympäristössä ei näkynyt yhtään linnulle sopivaa kiipeilytelinettä ja häkki oli aivan liian pieni, varustettu muutamalla tylsällä orrella ja lelulla.

Tavallaan on ikävä ravistella joitain ihmisiä hereille romantisoiduista kuvitelmista, mutta totuus on, ettei papukaija voi nähdä ihmistä samalla tavalla, kuin ihminen näkee lemmikkinsä. Esimerkiksi käsinruokitulle papukaijalle ihminen ei ole platoninen kumppani, vaan usein pari, jonka kanssa lintu haluaisi jatkaa sukuaan. Mutta koska ihminen ei ole papukaija, voi tämä kuvio aiheuttaa linnulle valtavaa stressiä, joka monesti näkyy esimerkiksi höyhenten nyppimisenä. Varsinkin jos tämä linnun mielestä potentiaalinen pari katoaa aina joskus pitkäksi ajaksi.

Linnulle voi tarjota hyvän kodin, kun hyväksyy sen lintuna. Miten se liikkuu ja ruokailee luonnossa? Tarjoa sille näitä mahdollisuuksia myös vankeudessa. Ja tarjoa sille muutenkin riittävästi virikkeitä. Ja jos ei ole valmis hyväksymään eläintä lajinsa edustajana, ei sitä kannata alkujaankaan hankkia.