Hetki sitten lähdettiin Kamin kanssa kohti Barbaran seminaaria Lahteen. Matkahäkkiin saamista varten varattiin reilusti aikaa varmuudenvuoksi (lähdön hässäkkä voi aina hämmentää). Päädyimme lähtemään tuntia aikaisemmalla junalla, sillä turha näitä on kopeissa istuttaa pitkään.
Riittävä määrä toistoja tekee matkakoppiin menosta rutiinin. Ja kun siellä oloa harjoitellaan, ei koppi ole paha asia. Ja ennakkoon harjoiteltiin lähtöasetelmaa: Kalle jää häkkiin ja Kami matkakoppiin. Varsinkin tällaiset yllättävät asetelmat voivat hämmentää ensimmäisillä kerroilla.
Näin matkahäkkiin meno sujui ilman ihmettelyä. Nyt kopissa istuu hieman hämmentyneen oloinen, mutta silti suhteellisen rentoutunut amatsoni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti